Olen eläimiä rakastava opiskelija Helsingistä.
|
Koirien kanssa olen elänyt pienestä asti, vaikken koskaan ole koiraa itse omistanut pitkäaikaisesti. Isovanhemmillani on ollut aina mäyräkoiria ja tädilläni on hovawart rotuinen isompi kokoinen naaraskoira, joita olen hoitanut heillä ja heidän ollessaan matkoilla. Olen myös hoitanut Englannissa kahta kultaistanoutajaa kokopäiväisesti kolmen viikon ajan ja ulkoiluttanut ystävieni koiria tarpeen mukaan. Kaikkiin koiranhoitotöihin (paitis viimeiseen pelkkään ulkoiluttamistyöhön) on kuulunut ulkoiluttamista, ruokkimista, leikkimistä, pesua ja puhdistusta sekä ihan yleistä koiran kanssa oleskelua ja elämistä.
Tällä hetkellä omistan itse kissan. Ruokin, harjaan ja hoidan kissaa joka päivä ja viihdymme hyvin yhdessä.
Olen ratsastanut noin 9-10 vuotta Ratsutilalla, jossa olen hoitanut eri kokoisia suomenhevosia, shetlanninponeja ja gotlannin russeja. Harrastukseen on kuulunut hoitotyötä (harjaamista, ruokkimista, kavioiden putsaaamista pesemistä, varusteiden hoitoa), ratsastamista, taluttamista ja muita tallitöitä. Olen myös ratsastanut islanninhevostallilla Tervakoskella n. vuoden sitä ennen. Siellä työskentelimme hevosten kanssa sekaisin myös koirien ja vuohien kanssa.