Lastenvahdiksi tarjoutuu moninkertainen isosisko, kerhonvetäjä ja tuleva ope
|
Etsin opeopintojeni oheen epäsäännöllistä lastenhoitopaikkaa, ihan tarpeesta ja omasta tilanteestani riippuen niin päivä- kuin iltatehtäviin, tosin illat onnistuvat suuremmalla varmuudella säännöllisesti. Toivon voivani sitoutua perheeseen ja tutustua lapsiin hyvin.
Lasten kanssa toimiminen on minulle arkipäivää jo kotiolosuhteideni vuoksi. Minulla on neljä pikkusisarusta, joista kaksi vielä alakoulussa, ja joudun usein olemaan heistä vastuussa kotona käydessäni. Olen myös pitänyt alakoululaisten askartelukerhoa neljä vuotta ja tehnyt monia koulu- ja iltapäiväkerhosijaisuuksia. Kesällä olin lastenvahtina kaksilapsisessa perheessä.
Tylsistyn helposti opiskeluarkeeni kaukana sisaruksistani, sillä tykkään puuhailla kaikenlaista lasten kanssa ja keksiä heille ohjelmaa jos sille on kaipuuta. Piirrän ja askartelen varsinkin mielelläni, mutta minusta saa myös sisä- ja pihapeliseuraa, eikä kerhonvetäjän leikkivarasto helposti ehdy, oli lapsia sitten yksi tai enemmän.
Olen koti-ihminen, laitan mielelläni ruokaa ja leivon, ja kaikenlaiset kodin perusaskareet onnistuvat. Perässäni ei siis tarvitse korjailla jälkiä. Lemmikit hoituvat ohessa myös.