Palkkalaskuri – Miten päätän palkan määrästä?

Care.comin palkkalaskuri auttaa sinua päättämään tuntipalkan määrän kategorioissa:

 

 

Palkkalaskuri ilmoittaa keskimääräiset palkat ammateittain valitsemallasi alueella. Alueen lisäksi palkan määrään vaikuttaa esimerkiksi kokemus, työtunnit viikossa ja se, ketä hoidat. Muista, että palkkalaskurin antama tuntipalkka on keskimääräinen ja sen tulisi nousta, kun hoidettavia on enemmän tai kun työtehtävät ovat keskimääräistä vaikeampia.

Muita seikkoja, miten palkat ammateittain määritellään:

Eläintenhoitajan palkka määräytyy aiemmin mainittujen asioiden lisäksi hoidettavien lemmikkien lukumäärästä ja siitä, kuinka vaativia eläimet ovat. Lisätöistä tulisi luonnollisesti maksaa vähän extraa.

 

Lastenhoitajan palkka taas nousee, kun lapsi tarvitsee erityistä apua, esimerkiksi vastasyntyneiden hoitoon tarvitaan erityisosaamista. Jos haluat hoitajan tekevän esimerkiksi ruokaa tai pesevän pyykkejä, on fiksua maksaa hieman extraa.

 

Siivoojan palkka määräytyy palkkalaskurin keskiarvon lisäksi myös vastuualueiden ja työn vaikeuden mukaan: esimerkiksi joulusiivouksesta maksetaan enemmän kuin asunnon perussiivouksesta. Siivoojan palkkaan vaikuttaa myös se, onko siivousvälineet valmiina häntä odottamassa, vai tuoko siivooja omat välineet.

 

Toivottavasti palkkalaskuri antaa sinulle oikean suunnan hoitajan palkan päättämiseen!

 

Psst! Löydä kesä- tai kausityö liittymällä Care.comiin jo tänään!
Kommentoi tätä artikkelia
*

*