Kun lapsi on tulossa, koko maailma täyttyy yhtäkkiä lastenvaunuista ja vauvoista, joita et ollut ikinä huomannut ympäristössäsi samalla tavalla. Samalla tapahtuu jotain mikä tulee vaikuttamaan tulevaisuudessa lähes jokaiseen hetkeen: syyllisyys.
Se on kuin kytkimestä päällä. Siitä hetkestä, kun tiedät olevasi raskaana, tunnet syyllisyyttä kaikesta mitä teet. Laskettu aika on väärässä kuussa. Et syönyt tarpeeksi C-vitamiinia, kun olit nuori (tai tämän jälkeenkään). Et pitänyt vauvaasi sylissäsi heti 5 mikrosekunnin sisällä synnytyksestä, joten hän tuskin kiintyy sinuun samalla tavalla tai vihaa sinua loppuelämäsi. Käytit pullomaitoa tai et tarjoillut juuri oikeaa ravintoa lapsellesi – aina (SINÄ OLET HUONO ÄITI). Ymmärrät varmasti yskän.
Ei ole väliä, kuinka kovasti yritämme tehdä asiat oikein. Löydämme silti aina jotain mistä tuntea syyllisyyttä, emmekä ikinä onnistu missään täysin. Tämä tietysti tulee moninkertaistumaan, kun siirryt takaisin työelämään.
Äitiyden aiheuttama syyllisyys on kirous niin monelle meistä. Taistelu työn ja kotiin jäämisen välillä on ehkä kaikista vaikein: jos äiti ei tunne syyllisyyttä jättäessään lapset päiväkotiin, tuntee hän syyllisyyttä viimeistään jäädessään kotiin.
Osa ongelmaa on vinkkien ja ohjeiden tulva, joka tahtoo jatkuvasti kertaa meille mitä meidän tulisi tai ei tulisi tehdä.
Joka kuussa julkaistaan uusi kysely tai raportti. Kuun alussa rasvainen kala on elintärkeää lapselle ja tekee hänestä uuden Einsteinin. Loppukuusta liiallinen määrä lohta tai muuta rasvaista kalaa on pahaksi kehitykselle. Sama toistuu keskustelussa pitääkö lapset kasvattaa kotihoidossa vai onko päiväkodeilla tärkeä osa lapsen kasvatusta.
Monet meistä ovat todella onnekkaita, koska meillä on niin paljon erilaisia valinnan mahdollisuuksia – toiset voivat vain unelmoida näistä mahdollisuuksista. Tämän valinnan kanssa tulee kuitenkin syyllisyys – koska juuri se mahdollisuus valita tarkoittaa, että voimme syyllistyä “vääriin” valintoihin. Voimme tehdä valinnan, joka vahingoittaa lapsiamme, tekee heistä onnettomia tai ei vaan tarjoa heille “parasta” – mitä ikinä se sitten onkaan. Voimmeko ikinä voittaa??
Vastaus on – tottakai – kyllä voimme. Tapa saavuttaa tämä on yllättävän yksinkertaista – ja täysin omissa käsissämme: Meidän tulee valita olla tuntematta syyllisyyttä.
Se on lopulta niin helppoa. Jos et kuuntele tuota syyllisyyden peikkoa päässäsi, joka kertoo sinulle mitä sinun tulisi – tai ei tulisi tehdä. Jos tiedät, että teet suurimmalta osaa hyvää työtä, voit vapauttaa itsesi syyllisyydestä lähes samantien – ja olla onnellisempi.
Minusta ei pitäisi keskittyä ajattelemaan mitä meidän “tulisi” tehdä, vaan keskittyä siihen mitä teemme parhaiten ja löytää oma riittävä tasomme. Tämä taso on täysin riippuvainen päivästä, perheistä ja jokaisesta vanhemmasta itsestään. Tarpeeksi hyvin on todella tarpeeksi hyvin.
