Kesä vastasyntyneen vauvan kanssa

baby-no.2Minulta kysytään usein, milloin on täydellinen aika vauvan saamiselle. Vastaus on – tietenkin – ei koskaan.

Lapsen saaminen minkä tahansa elämänvaiheen, vuodenajan tai jääkiekkokauden aikaan on täynnä vaikeuksia ja haasteita, jotka odottavat puijaavansa meitä siitä sekunnista eteenpäin kun aamulla heräämme. Jos siis onnistuimme menemään nukkumaan ollenkaan.

 

On kuitenkin suuria eroja siinä, synnyttääkö lapsen keskellä kylmintä talvea vai kesän lämmössä.

Itselläni on kaksi talvilasta ja yksi kesäkuun vauva. Näiden tilanteiden välillä oli ehdottomasti suuria eroja puhuttaessa vastasyntyneen hoitamisesta eri vuodenaikojen aikaan. Eikä vähiten se vaatemäärä, joihin lapsi aamuisin puetaan!

Yrittäessä pukea 12-tuntinen tyttäreni vauvojen talvihaalariin, hattuun ja sormustimen kokoisiin hanskoihin, vain jättääkseni sairaalan ja kävelläkseni autolle, hänen käsivartensa tuntuen niin pieniltä ja taipuisilta kuin koettaisi saada muovailuvahapötköjä fleecetuubin sisään, tämä oli haaste johon en ollut osannut varautua.

Poikani synnyttyä vuoden 2003 kuumana kesänä (viimeinen kerta kun Englannissa OLI kuuma kesä, sen mitä muistan) synnytysosastolla oli niin lämmintä että hoitajien täytyi tulla valelemaan vauvoja kylmällä vedellä pitääkseen heidät tarpeeksi viileinä.

Jokaisella vuodenajalla on omat etunsa ja haittansa – mihin asioihin siis kiinnittää huomiota kesävauvan kanssa?

 

    1. Nestehukka

Helteessä vauvat voivat kärsiä nestehukasta hyvinkin nopeasti. Helpoin tapa tarkistaa tarvitseeko vauvasi lisää nestettä on katsoa, tai HELLÄSTI kokeilla pehmeää kohtaa vauvan kallon yläosassa. Mikäli tunnet painautuman, vauva tarvitsee lisää nestettä. Mikäli vauva on todella nesteen tarpeessa niin tuttipullon täyttäminen jäähdytetyllä keitinvedellä imetysten välissä on hyvä idea. Voit suorittaa tämän suoraan tuttipullolla, mikäli vauva on tuttipulloruokinnassa, tai vaihtoehtoisesti puhtaalla lusikalla. Tavallisesti tästä seuraa hieman yskintää (inhosin tämän tekemistä!) mutta mikäli vauva juo veden niin se on sen arvoista.

    1. Herkkä iho

Vauvojen iho on paljon herkempi auringonpaisteelle kuin aikuisten. Nykyään UV säteilyn määrä on niin valtava, että jopa pilvisinä päivinä lasten auringolta suojaaminen on todella tärkeää. Varmista että vauvan iho altistuu mahdollisimman vähän – tai parhaimmillaan ei ikinä – suoralle auringonpaisteelle. Vain koska SINÄ haluat ruskettua ei tarkoita että vauvasi kuuluisi näyttää kuin olisitte juuri palanneet St. Tropezilta/Kanarialta. Vauvan ihon on todella herkkä, joten tuhdin aurinkovoiteen levittäminen vastasyntyneen iholle ei ole kaikkein paras idea, ja tuotteet onkin parasta jättää kokonaan pois. Parempi on pitää vauva poissa auringonpaisteesta, ja suojella häntä tällä tavoin. (Sama muuten pätee meihin aikuisiin….!)

    1. Ylikuumeneminen

Vauvat eivät hikoile. Tämän takia lämpötilaerot ovat niille erityisen vaikeita, ja meidän täytyykin olla erityisen varovaisia ettei vauva ylikuumene. Kuumimpina kesäpäivinä vauvat eivät tarvitse vaatteita lähes ollenkaan, ainoastaan vaippa riittää. Peitot ovat liian kuumia kesälle, joten ne voi korvata musliinikankaalla suojan antamiseksi ja käpertymistä varten. Varjossa oleminen on tärkeää (tosin ole varovainen etteivät tuulenpuuskat palelluta vauvaa!) ja mikäli vauva todella kärsii kuumuudesta niin vauvan kehon pyyhkiminen viileällä, kostealla liinalla voi auttaa alentamaan kehon lämpötilaa ja pitämään vauvan turvassa.

    1. Uima-altaat

Niin houkuttavaa kuin se olisikin mennä suoraan lähimpään kahlausaltaaseen tai järveen vilvoittelemaan, vastasyntyneillä ei ole immuunisysteemiä joka olisi kehittynyt käsittelemään kaikkea bakteereja joita vauva saattaa kohdata. Lääkärit suosittelevat odottamaan kunnes vauva on saanut ensimmäiset rokotuksensa ennen vauvan viemistä muualle kuin oman kodin kylpyammeeseen.

    1. Hatut

Oi tämä on hauskaa. Hatun pitäminen vauvan päässä joka epätoivoisesti koettaa repiä sen pois. Ja kun lopulta onnistut saamaan hatun vauvan päähän, hän repii sen pois uudelleen. Mutta pysy lujana. Vauva tarvitsee hatun. Mielellään hatun jossa on pidempi läppä niskan puolella.

    1. Allergiat

Kaikki on uutta vastasyntyneen kanssa (nimi itsessään antaa vihjeen siitä…). Et tiedä vielä mille, mikäli ollenkaan, vauvasi on allerginen, mutta mikäli huomaat reaktion aineille kuten siitepöly, ruoho jne. niin mene puhumaan lääkärisi kanssa.
Ihana asia kesävauvan saamisessa on sen sallima suloinen vapaus. Vauvani laskeminen pienelle huovalle puun alle ja katsoessa hänen ihmettelevän ylhäällä tuulen puhaltaessa lehvästöön, hänen pienet paljaat jalkansa kiemurrellen ja venytellen vapaasti lämpimässä ilmassa, säilyy yhä yhtenä onnellisimmista, rentouttavimmista asioista mitä teimme noina aikaisina kuukausina.

Ei ole olemassa ‘täydellistä’ aikaa vauvan saamiseen. Mutta kesäkuukausissa on ehdottomasti jotain vapauttavaa ja rentouttavaa – kun vain olemme varovaisia auringon ja kuumuuden kanssa.

Nauti siitä niin kauan kuin sitä kestää!



Kommentoi tätä artikkelia
*

*