Lapsenvahti

Lapsenvahti työskentelee lasten parissa pitäen huolta ja kirjaimellisesti vahtien lapsia. Lastenvahti on yleensä henkilö, jolla ei ole koulutusta alalle ja tekee töitä satunnaisesti. Pätevyyttä lapsenvahdin työhön kerrytetään usein itse työtä tekemällä esimerkiksi tuttavaperheiden luona, mutta toki heilläkin voi olla koulutusta alalle tai erilaisia kursseja käytynä.

Lapsenvahti haussa

Lastenvahtia voi etsiä monin keinoin. Perinteisiä tapoja on kysellä tuttavilta ja naapurustossa, olisiko heillä ehdottaa sopivaa henkilöä. Sama hoitaja voi olla käytettävissä monelle perheelle. Monesti lähikaupan ilmoitustaulultakin voi bongata innokkaita hoitajia. Opiskelijat ovat usein halukkaita ansaitsemaan vähän ekstraa lapsenvahteina ja suurissa kaupungeissa tarjontaa onkin huimasti. Opiskelijat ympäri Suomea - esimerkiksi Helsingistä, Tampereelta ja Oulusta - voivatkin rekisteröityä lapsenvahdeiksi Care.comiin vaivattomasti lisätienestejä saadakseen.
Toki nykyaikana lastenvahtia voi etsiä myös netistä. Esimerkiksi Care.comissa voit etsiä lapsenvahtia postinumerohaun avulla tai kirjoittamalla hakukenttään paikkakuntasi, esim. ”Lapsenvahti Helsinki”. Näin voit tutustua oman paikkakuntasi tarjontaan ja sen jälkeen rekisteröityä käyttäjäksi ja luoda oman hakuilmoituksen. Sivuston kautta voit löytää juuri teidän perheelle sopivaa apua arkeen. Jos taas olet kiinnostunut työskentelemään lasten parissa, voit hyödyntää sivustoa myös töiden löytämiseen.

Miten löytää sopiva lastenvahti?

Monissa perheissä vanhemmat pohtivat kovasti, miten löytää juuri meidän perheelle sopiva hoitaja lapsille. Sitä onkin hyvä miettiä etukäteen, sillä kaikilla perheillä on omat tarpeet ja toiveet. Ennen lastenhoitajan tapaamista on hyvä listata ylös, mitä tehtäviä vahdille kuuluu ja mitä häneltä edellytetään. Mitä tarkemmin asiat on mietitty etukäteen, sitä helpommin tapaaminen sujuu ja kaikille tulee selväksi eri toiveet ja tarpeet. Perhe voi myös etukäteen tutustua lastenvahtien palkkaukseen laskemalla palkkalaskurillamme, paljonko lastenhoitajan tuntipalkka on heidän asuinalueellaan.
Toki myös lapsenvahdilla voi olla erityisiä toiveita tai rajoituksia työn suhteen ja nekin on hyvä ottaa huomioon. Tärkeää on sopia säännöistä ja käytännöistä esimerkiksi hätätilanteen varalle. Hoitajalla on hyvä olla vanhempien puhelinnumerot helposti saatavilla, jos ongelmia ilmenee. Kun kaikki tärkeimmät asiat on käyty läpi, on tietysti hyvä kysyä myös lasten mielipidettä asiaan ja tutustuttaa heidän hoitajaan. Lapsia voi etukäteen jännittää uusi henkilö ja siksi onkin hyvä tavata ennen kuin varsinainen työ alkaa ja vahti jää yksin lasten kanssa. Tutustu myös tarjoamiimme vinkkeihin lastenhoitoon järjestämiseen liittyen.
Kommentoi tätä artikkelia
*

*