Tukiopetus

Tukiopetus on lisäopetusta joko tietyssä oppiaineessa tai yleisesti useassa eri aineessa esimerkiksi oppimisvaikeuksista kärsivällä oppijalla. Tukiopettaja voi olla alalle koulutettu opettaja tai esimerkiksi satunnaista yksityisopetusta antava alaa opiskeleva henkilö. Opiskelijat tahtovat usein lisätyötä opintojen rinnalle ja samalla kartuttaa kokemusta opettamisesta.

Mitä tukiopetus sisältää?

Monille oppijoille voi tulla vastaan tilanteita, joihin on tarpeen erityinen tuki. Tällainen erityinen tuki voi olla tarpeen esimerkiksi alakoululaisen aloittaessa uuden kielen opiskelua tai lukiolaisella ylioppilaskokeisiin valmistautuessa. Tällöin tukiopetus on sopiva vaihtoehto päästä oppimisessa parempiin tuloksiin. Tukiopetuksen tarve on varsin yleistä esimerkiksi matematiikassa tai kielissä. Lisäopetus voi olla tarpeen hetkellisesti jonkin yksittäisen ongelmallisen asian osalta tai se voi olla tarpeen pidemmäksi aikaa. Tukiopetuksella voidaan joskus tarkoittaa myös opetusta aivan uudessa aineessa, eikä varsinaisesti erityistä lisätukea. Moni aikuinen oppija voi esimerkiksi haluta aloittaa uuden kielen opiskelun ja hankkia tätä varten ruotsin kielen tai englannin kielen yksityisopettajan sen sijaan, että menisi vaikkapa kansalaisopistoon ryhmätunneille oppimaan.
Tukiopetus ja yksityisopetus ovat hyviä vaihtoehtoja ehkäisemään oppimisvaikeuksia myös pitkällä tähtäimellä. Sen takia vaikeuksiin onkin hyvä tarttua ajoissa ja hankkia erityistä tukea. Tällöin ongelmat eivät ehdi kasautua niin isoiksi ja niihin on helpompi puuttua. Pitkittyneisiin ongelmiin kun voi tarvita ennemminkin erityisopetusta.
Kun kyseessä on erityinen tuki, voivat myös erityiset opetusmenetelmät olla tarpeen. Opettajan onkin hyvä aluksi selvittää, millainen oppija on kyseessä ja millaisin keinoin juuri hän oppisi parhaiten. Osa oppijoista oppii helpoiten esimerkiksi kuuntelemalla ja toiset taas kirjoittamalla. Hyvä opettaja osaa selvittää oppijan tavoitteet ja sen, miten parhaiten näihin tavoitteisiin päästään. Tutustuthan muistilistaamme siitä, miten eri oppimistyylit eroavat toisistaan.

Mistä löytää tukiopetusta?

Sopivan auttajan etsimiseen on monta vaihtoehtoa. Sopivia henkilöitä voit löytää erilaisilta ilmoitustauluilta. Koululaisten kohdalla asiasta on toki hyvä kysyä myös lapsen opettajalta. Opettajat ovat seuranneet lapsen oppimista jo pitkään ja osaavat parhaiten kertoa, millaisia vaikeuksia hänellä on ja heillä saattaa hyvinkin olla vinkkejä, mistä löytää sopivaa apua. Nykyään lisäopetusta löytyy myös netistä erilaisilta sivuilta. Care.comista löydät paljon eri-ikäisiä ja eri tasoisia opettajia ympäri Suomea. Ennen opettajan tapaamista, on hyvä miettiä, millaiset tavoitteet sinulla on opetuksen suhteen tai mitä erityisiä toiveita sinulla on. Mikäli kyseessä on koululaisen opetus, vanhemman on hyvä etukäteen keskustella lapsen kanssa hänen toiveistaan. Toisinaan on tärkeää myös houkutella lapsi oppimaan, mikäli motivaatio ei ole kovin korkealla.


Kommentit
  1. Tukiopetus
    Guljar Singh Chandi | Saturday,January 24.2015

    etsi englannin opettaja vantaalla rekolassa.

Post a Reply to Guljar Singh Chandi
*

*