kasvi

25 kissalle myrkyllistä kasvia

Kissat ja huonekasvit eivät aina ole hyvä yhdistelmä. Joskus tämä yhdistelmä voi olla kissalle hengenvaarallinen.

kissalle myrkylliset kasvit

Rakastat kissaasi. Toisaalta rakastat myös kasvejasi. Se ei tarkoita sitä, että ne kissojen ja kasvien elo saman katon alla sujuisi ilman ongelmia. Kissalle myrkylliset kasvit voivat aiheuttaa mitä tahansa lievästä ärsytyksestä kuolemaan.

Ei ole mahdollista pitää kissaa silmällä koko päivää – edes catsitterin avulla – ja vaikka olisikin, todennäköisyys sille, että kissa kunnioittaisi omistajansa komentoja eikä järsisi viherkasveja on huono (sehän on kissa). Kissat kun ovat uteliaita eläimiä.

Mikäli et halua kissan tekevän jotain, sehän vasta yllyttääkin niitä. Paras tapa toimia on antaa kissalle myrkylliset kasvit pois ja korvata ne myrkyttömillä vaihtoehdoilla.

Kaikki seuraavat kasvit voivat aiheuttaa oksentamista, kuolaamista, kurkun ja suun ärsyyntymistä, ripulia, ruokahalun katoamista ja joskus suun vaahtoamista. Muut kasveille ominaiset oireet on listattu kasvikohtaisesti alla.

1. Liljat. Mikäli kissa syö terälehtiä tai lehtiä, saa siitepölyä nenäänsä tai edes juo vettä maljakosta, sen munuaiset voivat lakata toimimasta ja se kuolee kolmen päivän kuluessa.

2. Krookus. Elinvaurioita, hengityksen pysähtyminen, kouristuksia, kuolema.

3. Marjakuusi. Hengitysvaikeudet, laajentuneet pupillit, kouristuksia, heikkoutta, vapina, kooma, kuolema.

4. Kielo. Rytmihäiriöt, kouristuksia, kuolema.

5. Oleanteri. Vapina, kouristukset, epänormaali syke, heikkous, kuolema.

6. Sormustinkukat. Merkittävä sydämensykkeen lasku, rytmihäiriöt, kouristukset, laajentuneet pupillit, kuolema.

7. Misteli. Vatsakipu, kouristukset, humalakävely, epänormaali syke, matala verenpaine, kuolema.

8. Pääsiäislilja*. Verinen ripuli, rytmihäiriöt, hengitysvaikeudet.

9. Japaninkruunukävykki. Keltaisuus, vatsakivut, uneliaisuus.

10. Atsaleat, rhodorendronit. Kooma, kouristukset, sokeus.

11. Raparperin lehdet. Uneliaisuus, vapina, heikkous.

12. Narsissit*. Vatsakipu, rytmihäiriöt, hengitysvaikeudet.

13. Apila. Verinen virtsa, vapina, heikkous.

14. Tulppaani*. Suun ja kurkun ärsytys, kohonnut syke, hengitys- tai nielemisvaikeudet.

15. Amaryllis*. Verenpaineen lasku, hengitysvaikeudet.

16. Vehkat. Turvotusta huulissa, kielessä, suussa tai ylähengitysteissä.

17. Laikkuvehkat. Hengitysvaikeudet.

18. Kirjovehkat. Turvotusta huulissa, kielessä, suussa tai hengitysteissä.

19. Traakkipuut. Kävelyvaikeudet, laajentuneet pupillit, heikkous.

20. Kultaköynnös. Suun ja nenän alueen puutuminen, hengitys- ja nielemisvaikeudet.

21. Orjanlaakeri. Pään ravistelu, huulien maiskuttelu.

22. Hyasintti*. Suun ja nielun ärsytys, kohonnut syke, hengitysvaikeudet.

23. Viirivehkat. Suukipu, turvotusta suussa, huulissa, kielessä ja hengitysteissä.

24. Köynnösvehkat. Suukipu, hengitys- ja nielemisvaikeudet.

25. Liuska-araliat. Hengitys- tai nielemisvaikeudet.

* = Näiden kasvien sipulit ovat erittäin myrkyllisiä.

Mikäli sinulla on näitä kasveja kotona, kannattaa pyrkiä eroon niistä. Ne ovat todellinen uhka kissasi terveydelle.

Vaihtoehtoisesti voit sijoittaa nämä kasvit vaikeasti päästäviin paikkoihin – kirjahyllyn päälle tai voit ripustaa ne kattoon. Tämä ei kuitenkaan ole täysin varma suunnitelma, parasta on olla ilman näitä kasveja. On myös suositeltavaa, että pidät saamasi kukkapaketit kissaturvallisessa paikassa niin pitkään, että olet ehtinyt tutkia, ovatko kukat kissoille myrkyllisiä kasveja vai ei.

Harkitse näitä 25 kissalle turvallista kasvia:

1. Paavalinkukat

2. Nokkoskasvit

3. Bambu

4. Saniaiset

5. Maijat

6. Tuonenkielo

7. Joulukaktus

8. Aasinmaksaruoho

9. Puistokultapalmu

10. Kuningaskissus

11. Kirjotähdet

12. Mehitähdet

13. Sinilatvat

14. Jasmiini

15. Samettikukat

16. Orkideat

17. Villakot

18. Muorinkukat

19. Petuniat

20. Pullojukka

21. Ruusu

22. Kirjorönsylilja

23. Begoniat

24. Vahalehtiset

25. Tsinniat

Kasvien järsiminen yleensäkin on ei-toivottavaa ja jopa myrkyttömien kasvien pureskeleminen voi aiheuttaa kissalle vatsakipuja. Jos epäilet kissasi syöneen myrkyllistä kasvia, vie se välittömästi eläinlääkäriin. Oireet voivat ilmetä tunneissa ja välitön eläinlääkärin hoito voi olla valinta elämän ja kuoleman välillä.

Kun vaihdat kissalle myrkylliset kasvit myrkyttömiin vaihtoehtoihin, olet paljon lähempänä luoda kissallesi turvallisen elinympäristön.

Tämä artikkeli on vain yleistä käyttöä varten. Sen ei ole tarkoitus olla lääketieteellinen eikä se korvaa oikeaa lääketieteellistä tietoa. Lukijan tulee aina turvautua lääketieteen ammattilaisten apuun terveyttä koskevissa asioissa. Care.com eikä kirjoittaja ota mitään vastuuta tässä artikkelissa annetuista tiedoista.

Lue myös:

Voiko sisäkissa todella olla onnellinen?





Kommentit
  1. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Joku vaan | Wednesday,March 22.2017

    Minulla on huoneessani härkäpapu tai joku sellainen, jota meidän kissat syövät innoissaan… Eivät usko vaikka yrittää estää joten päätin ottaa selvää onko myrkyllinen… ilmeisesti ei.

  2. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Onko | Tuesday,April 11.2017

    Aasinkorva – kumpaan ryhmään kuuluu?

    • 25 kissalle myrkyllistä kasvia
      Care.com | Tuesday,April 18.2017

      Hei Arja,

      Aasinkorva on myös myrkyllinen kissoille.

      Ystävällisin terveisin,
      Care.com

  3. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Janna | Tuesday,April 18.2017

    Mitenkäs kärpäsloukku (lihansyöjäkasvi)? En mistään löydä tietoa, onko se myrkyllinen kissalle vai ei.

    • 25 kissalle myrkyllistä kasvia
      Care.com | Monday,April 24.2017

      Hei Janna,

      Kärpäsloukku aiheuttaa korkeintaan erittäin lieviä vatsaoireita kissoille ja koirille. Se on siis käytännössä turvallinen lemmikille.

      Ystävällisin terveisin,
      Care.com

  4. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Riikka | Thursday,July 06.2017

    Entä juoru? Kissani mielellään yrittää syödä sen lehdet

    • 25 kissalle myrkyllistä kasvia
      Care.com | Friday,July 21.2017

      Hei Riikka,

      Kiitos viestistä. Juoru ei ole myrkyllinen kissoille ja se onkin suosittu kasvi monessa kodissa, joissa asustaa kissoja. Varsinaiseen mutusteluun kannattaa kuitenkin varata vain siihen tarkoitettuja kasveja kuten kissanruohoa, jota on saatavilla eläintarvikeliikkeissä.

      Ystävällisin terveisin,
      Care.com

  5. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Matkaopasmanala | Tuesday,July 18.2017

    Hei onko peikonlehti myrkyllinen kissoille

    • 25 kissalle myrkyllistä kasvia
      Care.com | Friday,July 21.2017

      Hei,

      Kiitos kysymyksestäsi. Peikonlehden mahla voi ärsyttää kissan ihoa ja silmiä ja siksi sitä ei voi suositella kissatalouteen.

      Ystävällisin terveisin,
      Care.com

  6. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Jonsku | Sunday,August 06.2017

    Hei. Onko tuoksulehtikaktus (yön prinsessa) myrkyllinen kissalle? Onko rodulla merkitystä? Kissani on Bengal rotuinen.

    • 25 kissalle myrkyllistä kasvia
      Care.com | Tuesday,August 08.2017

      Hei Jonsku,

      Kiitos kysymyksestä. Tuoksulehtikaktukset eivät ole myrkyllisiä kissoille.

      Ystävällisin terveisin,
      Care.com

  7. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Laura | Sunday,August 06.2017

    Hei, onko palmuvehka myrkyllinen kissoille?

    • 25 kissalle myrkyllistä kasvia
      Care.com | Tuesday,August 08.2017

      Hei Laura,

      Palmuvehkat ovat kissoille myrkyllisiä ja ne voivat aiheuttaa maksavaurion. Jos kissasi on syönyt palmuvehkaa, suosittelemme viemään kissan mahdollisimman pian eläinlääkäriin.

      Ystävällisin terveisin,
      Care.com

  8. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Jukka Virolainen | Sunday,August 13.2017

    Kissa söi aitienpäiväruusun lehtiä onko kasvi myrkyllinen. Entä pelagoniat?

    • 25 kissalle myrkyllistä kasvia
      Care.com | Wednesday,August 16.2017

      Hei Jukka,

      Ruusut eivät ole myrkyllisiä kissoille syötynä.
      Pelargoniat sen sijaan ovat lievästi myrkyllisiä kissoille. Niiden syöminen voi aiheuttaa kissalle ihon ja suun ärsytystä ja oksentamista.

      Ystävällisin terveisin,
      Care.com

  9. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Matkaopas | Friday,September 01.2017

    Hei onko neillikka myrkyllinen kissalle

    • 25 kissalle myrkyllistä kasvia
      Care.com | Thursday,September 14.2017

      Hei,

      Kyllä, neilikka on myrkyllinen kissalle.

      Ystävällisin terveisin,
      Care.com

  10. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Matkaopas | Sunday,September 17.2017

    Anopinkieli, onkohan myrkyllinen kissalle

    • 25 kissalle myrkyllistä kasvia
      Care.com | Monday,September 18.2017

      Hei,

      Anopinkieli aiheuttaa kissoilla ärsytystä, joista oireina voivat olla mm. ripuli, kuolaaminen ja oksentaminen. Anopinkieltä ei siis voi suositella kissojen ulottuville.

      Yst. terv.
      Care.com

      • 25 kissalle myrkyllistä kasvia
        Sini | Wednesday,September 26.2018

        Onko myrkyllistä kissan juoda vettä maljakosta jossa syyshortensian oksia?

  11. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Tiia kristiina | Tuesday,September 19.2017

    Hei! Onko itse kasvatetun chilitaimen lehti myrkyllistä kissoille?

  12. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Emilia | Tuesday,October 03.2017

    Hei! Onko vuoripalmu myrkyllinen kissalle?

  13. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Laura | Friday,October 06.2017

    Onko krysanteemi myrkyllinen?

  14. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Sylvi Poikonen | Tuesday,October 17.2017

    Onkohan Enkelinsiipi myrkyllinen kissoille?

  15. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Kissaneiti | Sunday,January 14.2018

    Hei, miksi joulukaktuksesta sanotaan toisissa julkaisuissa, että se on myrkyllinen ja toisissa julkaisuissa, että myrkytön ja turvallinen? Uskallanko jättää joulukaktuksen pöydälle? Onko posliinikukka myrkyllinen?

  16. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Idulilu | Wednesday,January 17.2018

    Minulla on viirivehka, jukkapalmu, perhosorkidea ja rahapuu. Ovatko ne myrkyllisiä kissoille?(Tiedän, vähän kummallinen nimi)

  17. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Hanna kervinen | Friday,January 26.2018

    Hei. Sain ikeasta ostetun aloe vera kasvin lahjaksi, sellaisen josta tulee sitä nestettä.sisältä. onko myrkyllinen ja mitä aiheuttaa?

  18. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Raila | Thursday,February 08.2018

    Onko kliivia kissoille myrkyllinen?

  19. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Suzanne | Wednesday,February 28.2018

    Miten kiinanruusu?

  20. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Eija | Wednesday,March 21.2018

    Onko esikko myrkyllinen kissalle?

  21. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Nohna | Wednesday,March 28.2018

    meillä nuori herra (10 kk) on ottanut kohteekseen superruukkuni, jossa kasvaa joulukaktus, tammentaimia, jokin chililajike jonka kukat ovat erityisen maistuvaisia ja avokado. Näistä nuo chilin kukat ja kaktus herkuimpia, tammeakin toki maistettu. Millä hitolla sen saa siitä pois! Paitsi että se ruukku on niin iso, että siinä on kiva myöskin istuskella, mistä nuo kasvit ei myöskään tykkää…

  22. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Julia Mäkitalo | Saturday,April 07.2018

    Hei! Ostin traakkipuun, mitä siitä voi käydä kissalleni?

  23. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Sannamari | Saturday,April 14.2018

    Hei,Kiitos loistavasta artikkelista, tästä on ollut paljon hyötyä.Haluaisin kysyä onko Eucalyptus myrkyllinen kissoille, voiko edes sen oksia harkita?Haluaisin myös lasitetulla parvekkeella kasvattaa hyötykasveja, mm. minitomaatteja, mansikkaa&mustikkaa ja ehkä porkkanoita. Lisäksi yrttejä kuten basilikaa ja minttua. Voiko näistä olla kissalle haittaa?Kissa on vähän turhankin kokeilunhaluinen vailla minkäänlaista itsesuojeluvaistoa, niin pakko olla hyvin tarkkana ettei aiheuta kissalle vaaraa.Kiitos paljon jo etukäteen! 🙂

  24. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Ketonen | Thursday,September 06.2018

    Liekö kummituspuu haitallinen kissataloudessa? Todella hyvä lista kasveja muuten! 🙂

  25. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Miukumauku | Tuesday,September 25.2018

    Hei, Onko soilikki tai kilpipiilea myrkyllinen kissalle?

  26. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Apua | Sunday,September 30.2018

    Verililjapuu ohut ja pitkälehtinen. onko kissalle myrkyllinen?

  27. 25 kissalle myrkyllistä kasvia
    Kamomilla | Friday,November 16.2018

    Moi! Onko Flamingonkukan lehdet vaarallisia kissalle?

Post a Reply to Raila
*

*