Terveet koirat elävät keskimäärin 10-14-vuotiaiksi. Pienikokoiset koirarodut kuten esimerkiksi mäyräkoirat ja terrierit voidaan laskea seniori-ikäisiksi noin 7-vuotiaina, mutta suurempien rotujen vanhuusikä alkaa jo 5-vuotiaana. Koiran hoito vaatii erilaisia asioita koiran iästä riippuen. Vanhuus aiheuttaa muutoksia koiran elämäntapoihin ja koiran ikä tulisikin huomioida muun muassa sen ravinnossa ja päivärytmissä, jotta koira pysyisi mahdollisimman pitkään aktiivisena ja virkeänä.
Kokosimme lyhyen listan ikääntyvän koiran hoitovinkeistä, jotka auttavat pitämään rakkaat lemmikkimme luonamme mahdollisimman pitkään. Autamme sinua löytämään rakkaalle lemmikillesi eläintenhoitajan esimerkiksi lomamatkan ajaksi.
Koiran ruokavalio
Ikääntyvä koira ei tarvitse yhtä paljon ravintoa, kun nuori pentu, joka kuluttaa huikeita määriä energiaa päivittäin. Koiran aktiivisuustaso onkin tärkeä huomioida sen ravinnossa ja ikääntyvälle koiralle on hyvä syöttää niin kutsuttua senioriruokaa, jonka valmistuksessa on huomioitu koiran vähentynyt ravinnontarve ja joka sisältää nivelkulumia estäviä nivelravinteita. Lisäksi, erilaiset hyviä rasvahappoja sisältävät öljyvalmisteet ovat suositeltavia, koska ne piristävät koiraa ja pitävät sen mielen virkeänä.
Koiran yleiskunto ja aktiivisuus
Ikääntyvää koiraa tulee edelleen lenkittää säännöllisesti, mutta ei välttämättä aivan niin usein kuin nuorempaa koiraa. Lenkitys on tärkeää koiran yleiskunnolle sekä mielenterveydelle, mutta ikääntyvät koirat selviävät hieman vähemmälläkin liikunnalla. Fyysistä liikuntaa tärkeämpänä voidaankin pitää koiran aivojen aktivointia esimerkiksi erilaisten aktivointilelujen avulla. Aktivointilelut haastavat koiran aivotyöhön ja piristävät ja pitävät koiran vireyttä yllä.
Koiran terveys
Myös korkeaan ikään ehtineitä koiria tulee käyttää eläinlääkärillä säännöllisesti, jotta mahdollisia sairauksia ja vaivoja voidaan ennaltaehkäistä ja hoitaa. Erityisen tärkeää on pitää hyvää huolta koiran suuhygieniasta ja hampaiden kunnosta säännöllisen pesun ja purutikkujen avulla. Ikääntyneet koirat saavat nimittäin hyvin helposti hammaskiven aiheuttamia suutulehduksia, jotka voivat levitä muualle koiran kehoon. Narttukoirien ongelmana myöhemmällä iällä on usein pidätyskyvyn heikkeneminen ja tätä varten on hyvä hankkia kotiin alustoja, joille koira voi lirauttaa tarpeen vaatiessa.
Tärkeää on muistaa, että tämä on normaalia, eikä koiraa tulisi turhaa torua tästä käytöksestä.
Yleensä ottaen voisikin sanoa, että lemmikkimme tarvitsevat rakastavaa hoitoa ja hyvää huolenpitoa pysyäkseen terveinä ja aktiivisina. Terve ja iloinen koira tuo iloa ja piristystä myös omaan arkeemme joten pidetäänhän karvakuonoistamme oikein hyvää huolta! Löydät luotettavaa apua koiran hoitoon vaivattomasti Care.comista! Rekisteröidy nyt täysin maksutta jäseneksemme ja selaa koiranulkoiluttajia ja koiranhoitajia ympäri maata.
Koiran hoidossa sinua tukee,
Care.com-tiimi