haukkuva koira

Koira haukkuu jatkuvasti? Näin hillitset haukkuvaa koiraa

Haukkuuko koirasi koko ajan? Tässä muutama neuvo, kuinka voit saada vähän rauhaa ja hiljaisuutta. Christina Montoya Fiedler, kirjoittaja

Kukaan ei halua olla naapuruston se talo – talo, jossa on ärsyttävä, haukkuva koira. Vaikka koiran haukkuminen onkin ärsyttävää, on se yleinen ongelma, jonka syyt ovat moninaiset. Mutta, harmiksesi, se voi aiheuttaa ongelmia naapureiden kanssa ja kuluttaa perheesi hermoja. Mikään käyttäytyminen ei kestä ikuisesti, ja haukkumista voidaan kouluttaa pois joko sinun tai ammattilaisen toimesta.

Mikä aiheuttaa koiran haukkumisen?

“Haukkuminen on koirille normaalia käytöstä. Haukkuminen on koiran tapa tapa kommunikoida. Haukkuva koira voi olla epävarma, valpas, se saattaa haluta jotain, se voi olla yksinäinen tai sillä voi olla kipuja,” sanoo Tonya Wilhelm, koirakouluttaja. “Tärkeintä on pitää mielessä, miksi. Se on se syy, joka pitää löytää. Koiran haukkuminen voidaan tulkita oireeksi jostain.”
 
Haukkumisen syy voi olla niinkin yksinkertainen kuin eroahdistus ja niinkin monimutkainen kuin toisten koirien pelko. Seuraavat syyt ovat yleisiä syitä koiran haukkumiselle ja kuinka niitä voitaisiin tulevaisuudessa estää.

Syy: pitkästyminen tai eroahdistus

Ehkäisy: “Useimmiten havaitsemani syy sille, miksi koira haukkuu, on pitkästyminen ja se viihdyttää itseään itsestään voimistuvalla käytöksellä kuten haukkumalla,” sanoo John McDonald, koirakouluttaja. Koiran haukkumisen hillitseminen silloin, kun et ole kotona, alkaa silloin kun olet kotona. Palkitse koiraasi kun havaitset hyväksyttyä käytöstä. Kun lähdet kotoa, anna koirallesi ruokaa sisältävä lelu. Näin estät koiran pitkästymistä, sillä tämä kiinnittää koiran huomion muuhun eikä se huomaa poissaoloasi. Mikäli koirasi joutuu viettämään pitkiä aikoja yksin kotona, voi koiran päivähoidon palkkaamisesta olla apua.

Tutustu artikkeliimme koiran yksinoloharjoittelusta

Syy: stressi

Ehkäisy: Mikäli pentusi on hermostunut toisten koirien läsnäollessa, sinun kannattaa totuttaa sitä vähitellen pitämällä välimatkaa toisiin koiriin ja antaa lemmikillesi herkkupaloja. “Jos pentu alkaa haukkua, olette liian lähellä toisia koiria, jolloin kannattaa ottaa muutama askel takaisinpäin,” sanoo Wilhelm. “Jos koira haukkuu talon ohi kulkevaa ihmistä, kutsu koiraa rauhallisesti nimeltä, pyydä se luoksesi ja palkitse. Älä murehdi, palkitset koiraa luoksetulosta, et haukkumisesta. Kun tätä tehdään säännöllisesti, koirasi alkaa aavistaa, että kutsut sen luoksesi ja alkaa automaattisesti tulla luoksesi aina kun joku kulkee talon ohi.”

koira ja lapsi

Syy: vaatiminen

Ehkäisy: “Jos koirasi haukkuminen on vaatimista (rapsutusta, pallonheittoa, ruokintaa), silloin paras tapa lopettaa tämä käyttäytyminen on olla tekemättä sitä haukkumisen aikana,” toteaa Wilhelm. “Vie jonkun aikaa, että haukkuminen loppuu, sillä koira on oppinut siihen, että aiemmin haukkuminen on toiminut, joten malta mielesi. Koiran haukkuminen voi jopa pahentua hetkellisesti.” Ole johdonmukainen, jolloin tällaisen käytöksen pitäisi vähentyä.
 
Mikäli mikään keino ei toimi, jotkut lemmikinomistajat saattavat laittaa koiralle haukkupannan, joka päästää epämiellyttäviä ääniä tai värisee aina koiran haukkuessa. Joidenkin ihmisten mielestä haukkupanta auttaa koiran koulutuksessa, sillä se on tekniikka, jota voi käyttää myös omistajan poissaollessa. Toiset uskovat sen vaikuttavan negatiivisesti, joka on ennemmin huono kuin auttava asia – tämä voi päteä koiriin, jotka haukkuvat pelosta tai eroahdistuksesta ja joilla tilanne voi pahentua koiran pelätessä pantaa. Onko haukkupanta soveltuva sinun tapaukseesi, sitä kannattaa miettiä. Mikäli sinulla on kysyttävää, keskustele eläinlääkärisi tai ammattimaisen koirankouluttajan kanssa.

Palkkaa koiran hoitoapua Care.comissa

 

 
 
Christina Montoya Fiedler on Los Angelesissa asuva freelance-kirjoittaja.



Kommentoi tätä artikkelia
*

*