koira-ja-lapset

Koira ja vauva: Perheen uusi keskipiste

Näin koirasi ja vauva voivat elää harmoniassa

Koira ja vauva voivat olla hyvä tai huono yhdistelmä, mutta lopputulokseen on kuitenkin mahdollista vaikuttaa itse. Yleinen huoli koiraperheissä on kuinka lemmikki tulee suhtautumaan perheen uuteen tulokkaaseen ja huomion siirtymiseen toisaalle. Tässä muutama vinkki, mitä ottaa huomioon ja kuinka helpottaa tutustumisprosessia koiran ja lapsen välillä.

Koira ja vauva: koiran tutustuttaminen perheen tulokkaan kanssa

On mahdotonta tietää etukäteen, kuinka koira käyttäytyy perheenlisäyksen ympärillä. Yhtäkkiä se ei olekkaan huomion keskipisteenä, joka saattaa aiheuttaa muutoksia sen käytöksessä. Tähän onkin hyvä varautua ja ottaa muutamia oppeja mieleensä, jotta kaikki sujuisi mukavasti ja ennen kaikkea turvallisesti. On hyvä myös muistuttaa, että useimmiten koira ja lapsi tulevat toimeen moitteetta, kunhan opetat koiralle tietyt rajat! Parhaassa tapauksessa koira ja vauva tulevat hyviksi ystäviksi, ja koira säilyy lapsen rakkaana lemmikkinä aina teini-ikään asti. Koira ja vauva kannattaa kuitenkin ainakin aluksi pitää erillään aina, kun et itse pääse pitämään kehitystä silmällä.

Ensikontakti hajun kanssa

On aina hyvä totuttaa koira ja vauva vastasyntyneen tuoksun perusteella. Tämä on kuitenkin koiralle se yksi tärkeimmistä tunnistustavoista. Näin koira tunnistaa lapsen jo ennen hänen kotiutumistaan. Esimerkiksi lapsen huovan tai muun hänen käyttämänsä esineen antaminen koiralle on oiva tapa tutustuttaa koira ja vauva.
 

Kun lapsi tuodaan lopulta kotiin, on tärkeää että koira ja vauva tapaavat ensimmäistä kertaa valvotusti. On hyvä tarkkailla koiran reaktiota tilanteessa, kuitenkin säilyttäen turvallinen etäisyys jo ihan varmuuden vuoksi. Kaikkeen epäsopivaan käytökseen, kuten murisemiseen, on hyvä suhtautua heti opettavaisesti ja koiraa kouluttaen. Rajat lapsen ympärillä on hyvä näyttää välittömästi.

 
Hyvästä käytöksestä koiraa on tietysti myös hyvä palkita. Älä kuitenkaan koskaan jätä koiraa yksin lapsesi kanssa, vaan pidä tila valvonnassasi.

Muista myös huomioida koiraasi

Vaikka onkin selvä, ettei koira enää ole perheesi ykkönen, on hyvä muistaa tarjota huomiota myös sille. Samoin rutiineista, joita koirasi todella kaipaa, on hyvä pitää kiinni. Esimerkiksi päivittäiset kävelyt ja leikkimiset on syytä hoitaa normaalisti. Koira ja vauva tulevat hyvin toimeen, mikäli koira ei koe mustasukkaisuutta vauvasta. Jos aika tuntuu loppuvan kesken, voit kokeilla palkata esimerkiksi koiranhoitajan tai koiranulkoiluttajan koirallesi, paikkaamaan kiirettäsi.
 
Toivomme Care.com-tiimissä, että näistä vinkeistä on perheellenne hyötyä ja yhteiselo sujuu ongelmitta. Tulevaisuudessa lapsellasi odottaakin yksi todella luotettava ystävä aina kotona!



Kommentoi tätä artikkelia
*

*