koiran koulutus

Koiran koulutus – 15 hyödyllistä vinkkiä asiantuntijoilta

Oletko pulassa koirasi kanssa? Näiden koulutusvinkkien avulla teet hankalasta koirastasi maailman tottelevaisimman.

Hyvin koulutetun koiran kanssa on mukava viettää aikaa, mutta haukkuva, hyppivä ja pureva lemmikki voi olla painajainen. Onneksi saatavilla on kuitenkin apua, jonka hyödyntämällä teet koirastasi lajinsa esimerkillisen edustajan.

Nämä 15 koulutusvinkkiä ovat koulutettujen, kokeneiden asiantuntijoiden laatimia. Niiden avulla koirasi elää onnellista elämää ja käyttäytyy hyvin:

1. Osallistu kurssille

Koirien koutuksessa on kyse yhtä paljon ihmisten kuin koirien koulutuksesta. Jotkut koiranomistajat luulevat toimivansa oikein tai he eivät vain huomaa tekevänsä vääriä asioita. Monet tahot järjestävät koirien kouluttamiseen liittyviä kursseja.

2. Palkitse, älä pelottele

Rankaiseminen vaikuttaa nopealta keinolta päästä eroon huonosta käytöksestä, mutta se ei auta koiraa ymmärtämään sitä, millainen käytös on toivottua. Rangaistuksilla on lisäksi monia potentiaalisia haittavaikutuksia. Hyvästä käytöksestä palkitseminen on toimivampi keino.

3. Ajattele turvallisuutta

Jos koirasi ei pysy hallinnassa ja juoksee autotielle, hänen oppimillaan tempuilla ei ole mitään merkitystä. Opeta hänelle ensimmäisenä käsky “paikka”.

4. Panosta herkkupaloihin

Tässä tärkeä vinkki koirien koulutukseen: herkkupala koulutuksen lomassa saa keskittymiskyvyttömimmänkin koiran takaisin tehtävän pariin.

5. Tutustu koirasi kehonkieleen

Koirat kommunikoivat kehonkielen avulla enemmän kuin ihmiset. Voit ajatella kehonkielen käyttöä koiran kanssa käytävänä keskusteluna. Pysähdy ja mieti, mitä koirasi yrittää sinulle kertoa ja mitä sinun kehonkielesi kertoo koiralle.

6. Aloita hitaasti

Yleinen koiranomistajien virhe on odottaa koiralta liikaa. Aloita koiranpennun koulutus perusasioista ja etene hitaasti.

7. Opeta vanhalle koiralle uusia temppuja

Vanhasta sanonnasta huolimatta uusien temppujen opettaminen vanhalle koiralle on mahdollista. Vanhat koirat ovat aiemmin oppineet asioita – he eivät vain osaa juuri niitä taitoja, joita sinä haluat hänelle opettaa. Luottamuksen saavuttaminen on paras tapa saada heidät luopumaan huonoista tavoista.

tanskandoggi

8. Ole kärsivällinen

Sinä et oppinut käytöstapoja viikossa, myöskään sinun koirasi ei sitä tee. Edistystä pitäisi kuitenkin tapahtua jokaisella tunnilla. Jos koiranpennun koulutus ei etene ja koirasi ei tunnu oppivan tehtäviä, laske niiden vaikeustasoa helpottamalla itse tehtäviä tai tekemällä ympäristöstä rauhallisempi.

9. Pysy lähellä kotia

Asiantuntijoiden mukaan ei ole suositeltavaa lähettää koiraa koulutettavaksi kauas kotoa. Koulutus on mahdollisuus kehittää omistajan ja koiran välistä suhdetta. Mitä läheisempi suhde on, sitä paremmin koulutus onnistuu.

10. Älä käytä herkkupaloja väärin

Yleensä ihmiset luottavat liikaa palkitsemisen voimaan. Opeta sen sijaan koiraa tottelemaan käskyjä ilman herkkujen tai lempilelun antamista.

11. Hae apua tarvittaessa

Jos koirasi on aggressiivinen, ammattilainen osaa auttaa tunnistamaan huonon käytöksen syyt ja auttaa saamaan koulutuksen oikeille raiteilleen.

12. Pidä hauskaa!

Sinä ja sinun koirasi odotatte innolla koulutushetkiä. Omistajien tulisi pyrkiä tarjoamaan koiralle paljon tekemistä, jotta hän ei kyllästy. Älä siis epäröi – pitäkää hauskaa, jotta molemmat viihdytte koulutustuokioissa.

13. Älä lopeta

Kun koirasi on oppinut perusasiat ja muutaman hauskan tempun, jatka koulutusta! Taitoja voidaan kehittää jatkuvasti.

14. Ole johdonmukainen

Jos sinä käsket koiran pois sohvalta komennolla “pois” ja kumppanisi käyttää komentoa “alas”, koulutus on koiralle hämmentävää. Sopikaa lyhyistä, selkeistä komennoista ja varmistaa, että kaikki perheenjäsenet käyttävät samoja käskyjä.

15. Ajattele tätä suhteenne luomisen kannalta

Koiran koulutus on mahdollisuus lujittaa omistajan ja koiran välistä suhdetta. Sinä ja koirasi voitte viettää aikaa yhdessä, mutta samalla koiran käytös paranee ja sinä huomaat, että hyväkäytöksinen lemmikkisi osaakin istua hiljaa paikallaan ruokapöydän vieressä tai juosta rinnallasi rauhallisesti juoksulenkin aikana.

Care.comista löydät niin koiranhoitajia ja kuin koirankouluttajia. Monilla heistä on pitkä kokemus koirien kanssa toimimisesta. Asettamalla työtarjouksen ja etsimällä koirallesi hoitajaa tai kouluttajaa voit määritellä, minkälaista apua koirasi kanssa tarvitset.



Kommentoi tätä artikkelia
*

*