verta koiran virtsassa

Koiran virtsassa verta? Toimi näin

Jos havaitset verta koiran virtsassa, noudata näitä neljää ohjetta.

Verta koiran virtsassa voi olla vaikea havaita. Erityisen vaikeaa se on silloin, kun koirasi tekee tarpeensa ulos nurmikolle tai hiekalle. Jos kuitenkin havaitset koirasi virtsassa häivähdyksen pinkkiä tai punaista, älä huolestu liikaa. Kyse on lähes aina yleisestä, hoidettavasta vaivasta, joka vain näyttää pelottavalta.

Jos havaitset koiran virtsassa verta, noudata seuraavia neljää ohjetta:

1. Älä panikoi

Sinulla on tietysti syy olla huolissasi, mutta yritä pysyä rauhallisena. Verta koiran virtsassa – ilmiö tunnetaan myös nimellä hematuria – voi johtua ärsytyksestä, tulehduksesta tai haavaumasta lemmikin virtsateissä. Eräs yleisimmistä syistä verivirtsaisuuteen koirilla on virtsatietulehdus. Vaiva on ikävä, mutta sen voin yleensä hoitaa antibioottikuurilla.

Toinen yleinen verivirtsaisuuden syy ovat virtsakivet. Vaikka munuaiskivet eivät aina ole vakava vaiva, ne voivat aiheuttaa virtsateiden tukkeutumisen ja vaatii välitöntä hoitoa. Muita mahdollisia syitä ovat kasvaimet, lääkkeet, veren hyytymishäiriöt, traumat, munuaistulehdus, perinnöllinen munuaissairaus ja eturauhasvaivat (uroskoirilla).

Jopa puutiaisaivotulehdus tai muu veren hyytymisen vaikuttava sairaus voi aiheuttaa verivirtsaisuutta. Jotkut näistä sairauksista voivat olla vakavia, mutta toisista selviää tarkkailulla ja oikealla lääkityksellä. Pysy siis rauhallisena siihen saakka, että koirasi oireiden syy selviää ja ymmärrät tilanteen.

2. Soita eläinlääkärille

Kun olet rauhoittunut, soita eläinlääkärille. On suositeltavaa viedä koira tutkittavaksi mahdollisimman pian, mieluiten saman päivän aikana. Jotkut verivirtsaisuuden syyt voivat olla vakavia, välitöntä hoitoa vaativia sairauksia, joten on aina parempi pelata varman päälle ja hakeutua lääketieteen ammattilaisten hoitoon niin pian kuin mahdollista.

3. Kokoa lemmikkisi terveyshistoria

Kun olet soittanut eläinlääkärille, käytä hetki aikaa siihen, että keräät yhteen lemmikkisi terveyttä koskevat aiemmat asiakirjat yhteen. Jos käytät lemmikkiäsi aina samalla eläinlääkärillä, hänellä todennäköisesti on jo käytössään nämä tiedot.

Jos viet koirasi päivystykseen tai uudelle eläinlääkärin vastaanotolle, ota mukaasi koiran rokotustiedot ja muut mahdolliset terveyteen liittyvät asiakirjat, kuten tiedot aiemmista diagnooseista ja lääkemääräyksistä.

On tärkeää, että eläinlääkäri saa mahdollisimman kokonaisvaltaisen kuvan niistä syistä, jotka ovat saattaneet aiheuttaa koiran oireet. Koirasi tutkitaan munuaissairauksien varalta verikokeen avulla. Nämä tiedot ovat diagnoosin tekemisen kannalta tärkeitä.

4. Ota virtsanäyte

Eläinlääkäri voi myös pyytää sinua tuomaan näytteen koiran virtsasta. Vaikka näytteen ottaminen vastaanotolla on usein järkevä vaihtoehto, kotoa tuotu näyte on hyvä vaihtoehto, jos koirasi rakko onkin tyhjä eläinlääkärille tultaessa.

Jotta koirasi ei hoitaisi vessa-asioitaan matkalla eläinlääkäriin, voit kantaa häntä sylissäsi tai taluttaa hihnassa, jotta hänellä ei ole mahdollisuutta livahtaa tekemään asioitaan.

Lue myös:

Miksi koira syö ruohoa?





Kommentit
  1. Koiran virtsassa verta? Toimi näin
    Jorma Väänänen | Wednesday,March 21.2018

    Hienoa,että tällaisia sivuja löytyy. Nuoret lemmikkien omistajat , joilla ei vielä ole kokemusta eri vaivoista joita lemmikin hoito tuo tullessaan on joskus järkyttävä kokemus varsinkin kun etsii tietoa vaivasta jonka kohtaa. Tällaiset sivustot jotka on helppo löytää, ovat suuri apu selkeydessään ja ohjeissaan jotka ovat helppo tajuisia sekä opastavia , rauhoittavat lemmikin omistajaa. Perheessämme on kaksi nuorta aikuista joilla on koiria . Nämä nuoret kysyvätkin usein neuvoa vanhemmiltaan jos heillä on ollut kokemusta koirien hoidosta. Perheessämme usein kehotetaan etsimään lisä tietoa netistä . Tällaiset sivustot ovat suuri helpotus kaikille jotka yrittävät parhaansa mukaan saada panikissa oleva ihminen toimimaan oikein. Hyvä juttu.

  2. Koiran virtsassa verta? Toimi näin
    Mahnosh Shahmohammad | Tuesday,January 08.2019

    Olen Vienut koirani eläinlääkäri mutta eihoidettu . Minä sanoin hänelle verta on vielä koiralleni ei ole kipeä on innokas ja leikkii. eläinlääkärikilinika työntekijä kertoi mutta pissa näye ei ollut verta vain maksoin kolme kerta kaksi eläinlääkärikilinikka .

Post a Reply to Mahnosh Shahmohammad
*

*