kani

Kuinka valita hyvä lemmikinhoitaja?

Mökillä luonnon helmassa koirat ja kissat viihtyvät hyvin. Aina lemmikkejä ei kuitenkaan voi ottaa mukaan. Tällöin joudut jättämään jonkun muun vastuuseen lemmikistäsi ja kysymään itseltäsi, kuka on tämä oikea ”joku muu”.

Esimerkiksi kylpyläloman tai ulkomaanmatkan ajaksi karvaisen tai suomuisen perheenjäsenen on yleensä jäätävä kotiin tai mentävä hoitovieraisille. Onnekas saa lemmikin hoitoon sukulaisille tai ystäville, jotka hän tuntee hyvin, kun taas koira- sekä kissahoitoloiden tapauksessa johtopäätökset joutuu tekemään hoitolan maineen ja pitkäikäisyyden perusteella.

Vieraan ihmisen palkkaaminen niin sanotuksi dog– tai catsitteriksi ei ole kuitenkaan mitenkään tavatonta. Etuna verrattuna kenneliin tai eläinhotelliin on se, että eläimen ei tarvitse ”lomailla” uudessa ja stressaavassa ympäristössä, jossa on paljon muita eläimiä. Hoitajan palkkaaminen tulee usein myös halvemmaksi.

Avun etsiminen verkosta on vähintäänkin yhtä turvallista kuin hakuilmoituksen jättäminen lähikaupan ilmoitustaululle – netin kautta on turvallista kommunikoida tuntemattomankin kanssa. Esimerkiksi Care.comin toimii tällaisena ”virtuaalisena ilmoitustauluna” ja tarjoaa kohtaamispaikan perheille ja kokeneille lemmikin lemmikinhoitajille: linkki kokeneille lemmikinhoitajille. Ennalta tuntematonta ihmistä palkatessa voi lemmikin turvallisuuden varmistaa muutamin peruskeinoin, joista tärkein on haastattelu ja henkilöllisyyden varmistaminen passista tai henkilöllisyystodistuksesta. Lisäksi hoitajan velvollisuuksista kannattaa laatia kirjallinen sopimus – lue tästä vinkit sopimuksen tekoon.

Lemmikinhoito

Tapaa ja haastattele

Hoitajan kanssa kannattaa sopia tapaaminen sinne, missä lemmikkiä tultaisiin hoitamaan. Jos hoitaja tulee ruokkimaan kissasi, ei sinulla ole tarvetta nähdä hänen asuntoaan, mutta jos koira on menossa kyläilemään hänen luokseen, haluat varmasti tietää, että sen hoitoon on saatavilla sopivat tilat ja välineet.

Haastattelun yhteydessä pääset näkemään, miten potentiaalinen hoitaja kohtelee lemmikkiäsi. Näet myös, miten karvainen perheenjäsen reagoi uuteen ihmiseen. Jos hoidettavana on suurempi eläin, varmistut siitä, että hoitaja kykenee hallitsemaan sitä.

Haastattelussa kannattaa kysyä rohkeasti erilaisia kysymyksiä lemmikinhoidosta ja avun tarjoajan motiiveista. Et ehkä halua antaa lemmikkiäsi hoitoon sellaiselle ihmiselle, joka välittää vain saamastaan palkasta.

Jos lemmikkiä hoidetaan kotonasi, kerro hoitajalle talon säännöistä kuten esimerkiksi siitä, mihin huoneisiin saa mennä ja mitä laitteita käyttää. Kerro myös, mistä kaikki tarpeelliset lemmikinhoitoon tarvittavat tiedot ja tarvikkeet löytyvät ja esimerkiksi millaisia lääkkeitä lemmikin pitää saada. Hoitajalle pitää aina jättää eläimen oman lääkärin yhteystiedot sekä omistajan sukulaisen tai ystävän tiedot siltä varalta, jos eläimelle sattuu ja jotain ja hoitaja ei saa eläimen omistajaa kiinni.

Lemmikinhoitajan toistuvaa vaihtamista kannattaa välttää. Kun hoitaja on sama kerrasta toiseen, lemmikki oppii tottelemaan myös häntä.

Selaa lemmikinhoitoa kategorioittain:

Koiran hoito

maltankoira

Kissan hoito

kissa

Pieneläinten hoito

lemmikkilintu

Kanin hoito

kani



Kommentoi tätä artikkelia
*

*