Aina silloin tällöin arjen auttajan ja perheen välille voi syntyä eripuraa. Useimmiten ongelmatilanteet voitaisiin välttää soveltamalla muutamaa pientä sääntöä ja keskustelemalla avoimesti ennen tilanteen kärjistymistä.
Lue 5 eniten riitauttavaa asiaa ja kuinka selvitä niistä.
Myöhästely
Työnantaja: Jos palveluntarjoaja tulee usein myöhässä tai ei ilmesty sovittuina aikoina, sinun ei tulisi pelätä ottaa sitä puheeksi. Usein palveluntarjoaja saattaa olla nuori ja vielä kokematon työelämässä. Ohjeista häntä sovituista ajoista ja kerro kuinka se myös vaikuttaa sinun tekemisiisi. Jos tästä ei ole apua, on hyvä puhua mahdollisista seurauksista.
Arjen auttaja: Venyvätkö lastenhoitovuorot joka kerta? Saatko viime hetken peruutuksia työvuoroista? Ota tämä puheeksi työnantajan kanssa. Sopikaa minkälaista joustoa sinulta odotetaan ja kuinka tästä olisi ilmoitettava etukäteen. Sopikaa tietysti myös palkasta tämän osalta.
Työtehtävät
Työnantaja: Ehkä yksi eniten vaivaavia asioita on, kun kotona pyörii joku “tuntematon”. Liikuttelee tavaroita ja jättää tiskit tiskialtaaseen. Muistathan, että tapoja on monenlaisia. Kannataakin sopia ja/tai puuttua aina asioihin, jotka näette tarpeelliseksi. Muista myös ettei lastenhoitajan automaattisesti kuulu huolehtia kodin siisteydestä. Jos tahdotte kodinhoitajan – on palkankorotuksen aika.
Arjen auttaja: Saatko jatkuvasti ylimääräisiä tehtäviä, mistä ei ollut puhetta työhön ottaessa? On aika jutella työnantajan kanssa. Sopikaa mitä sinun odotetaan tekevän ja millä korvauksella.
Perheen tavat
Työnantajat: Onko perheessänne tapoja tai sääntöjä, jotka eivät välttämättä ole selviä työntekijälle? Muistakaa mainita lastenvahdille esimerkiksi allergioista, mutta myös ruokavaliosta ja perheen tavoista. Listan voi vaikka päivittää jääkaapin oveen! Sama koskee myös esimerkiksi siivoojan tehtäviä, jos kierrätätte tai jos teillä on komposti.
Arjen auttaja: Ihmetyttääkö sinua jokin perheen tapa, tai etkö tiedä mihin roskikseen sinun tulisi laittaa tyhjä maitopurkkisi? KYSY. Näin vältät väärinymmärrykset. Perheessä ollaan totuttu johonkin aikojen saatossa ja itsestäänselvältä tuntuvasta asiasta voi olla vaikeaa muistaa mainita.
Palkka
Työnantaja: Ehkä tämä on ensimmäinen kertasi kun palkkaat yksityisopettajan lapsellesi tai kodinhoitajan huolehtimaan asunnostasi. Palkasta ja sen maksusta on ensisijaisen tärkeää sopia etukäteen. Niin aikataulusta, kuin siihen vaikuttavista tekijöistä.
Arjen auttaja: Onko palkanmaksussa esiintynyt ongelmia? Puhu asiasta. Yleensä ongelmiin on syynä ihan perinteinen unohdus. Pyri myös sopimaan säännöllisestä palkanmaksusta.