syksy

Hihat heilumaan – Tee syyssiivouksesta hauskaa!

Syksy on saapunut Suomeen. On aika laittaa koti kuntoon talvea varten ja sen ei tarvitse olla niin mälsää! Lue Care.comin motivaatiovinkit syyssiivoukseen!

Jaahas, taas olisi se aika viikosta, kun pitäisi siivota koti kuntoon pyhien ajaksi, mutta syksyisten päivien pimetessä olohuoneen mukava sohva saattaa houkutella puoleensa enemmän kuin luudanvarsi. Kodin siivoukseen voi aina löytää joustavaa apua Care.comista, mutta jollei ulkopuolisen siivousavun hankkiminen ole juuri nyt ajankohtaista, kokosimme lyhyen motivaatiolistan siivoamisen positiivista vaikutuksista syksyä piristämään!

Tulosten välittömyys

Hienoa siivoamisessa on se, että näet jatkuvasti ponnistelujesi tuloksen, mikä myös motivoi jatkamaan siivousurakkaa. Oman työn jäljen välitön näkeminen antaa mukavan tunteen, jota ei välttämättä nykyajan työelämässä pääse kokemaan kovinkaan usein, kun eri tahoista riippuvaiset projektit täyttävät kalenterimme. Siivotessamme saamme päättää täysin oman työrytmimme ja on ainoastaan itsestämme kiinni, milloin tehtävä on valmis.

Rauhan tunne

Siivoamisella on positiivinen vaikutus myös mielenrauhaamme ja järjestellessämme kotia myös psyykemme järjestyy uudelleen ja usein siivousuran päätteeksi koemme olomme rauhalliseksi ja hyvinvoivaksi. Tämän vuoksi siivous saattaakin olla joillekin rauhoittumiskeino esimerkiksi sanaharkan jälkeen kotona.

Kontrolli

Kodin puhtaus ja siisteys antaa meille tunteen siitä, että hallitsemme elämäämme. Psykologit ovat sellittäneet tätä vertaamalla ihmisiä eläimiin, jotka haluavat olla tietoisia kaikesta, mitä niiden kotiluolassa on, ja tästä syystä siistissä asunnossa oleminen onkin paljon rauhoittavampaa kuin eläminen epäjärjestyksen keskellä.

Stressin lievittäjä

Siivoaminen on tunnetusti hyvä stressinlievittäjä ja sallittu pakokeino muista epämieluisista tehtävistä. Siivotessa ei tarvitse ajatella turhan paljon ja siivoaminen tuo tunteen, että saa jotain tärkeää aikaiseksi. Moni opiskelija esimerkiksi voi varmaankin samaistua tilanteeseen, jossa ennen raskasta tenttiviikkoa opiskelijakämppä on erityisen siistissä kunnossa, koska siivoaminen on pienempi paha verrattuna tenttikirjoihin syventymiseen.

Mahdollisuus meditaatioon

Psykologien mukaan siivous on yksi meditaation muoto, koska siivoaminen on melko pitkälti rutiinien toistamista. Tehtävät ovat helppoja ja yksinkertaisia, osaamme ne ulkomuistista ja voimme käyttää omaa vartaloamme niiden suorittamiseen. Siivous tarjoaa siis mahdollisuuden asioiden pohdiskeluun ja auttaa tuomaan järjestystä kiireiseen ja toisinaan kuluttavaankin elämäämme.

Fyysisen kunnon ylläpitäminen

On itsestäänselvää, että siivoaminen on erinomainen hyötyliikunnan muoto ja sen avulla on mahdollista kuluttaa kaloreita todella tehokkaasti. Siivous myös vapauttaa hyvää oloa tuovia endorfiinejä, mikä saa meidät voimaan hyvin. Siivoamisen avulla on lisäksi mahdollista parantaa paineensietokykyä useilla eri elämänalueilla, koska jo vajaan puolen tunnin viikottainen siivoaminen vähentää tutkitusti stressiä sekä psykologisia vaikeuksia.

Kuka minä olen?

Kodin siisteystaso voi kertoa jotain myös luonteemme laadusta sekä ominaisuuksistamme. Epäsiisti koti voi esimerkiksi heijastaa omia tuntemuksiamme itsestämme. Psykologien mukaan nimittäin sotkuisen kodin omistaja voi nähdä myös itsensä negatiivisessa valossa ja siksi etenkin suurten elämänmuutosten yhteydessä kannattaa myös järjestellä koti uudelleen. Jo pienillä muutoksilla esimerkiksi olohuoneen sisustukseen voi olla ihmeitä tekevä voima mielemme hyvinvoinnille!
 
 
Vaikka tiedostaisimme siivouksen positiiviset vaikutukset, aina arjen kiireiden keskellä ei ole kuitenkaan aikaa pitää kotia niin siistinä kuin ehkä toivoisimme sen olevan. Tällöin kannattaa olla yhteydessä Care.comiin, rekisteröityä ja luoda hakuilmoitus täysin maksutta ja löytää joustavat kodinhoitopalvelut!





Kommentit
  1. Hihat heilumaan – Tee syyssiivouksesta hauskaa!
    Jari Niemi | Thursday,October 08.2015

    kiitos

Kommentoi tätä artikkelia
*

*