syksyinen puutarha

Syyspäiväntasaus: nurmikko ja pensaat syyskuntoon

Tänään vietetään syyspäiväntasausta ja onkin aika valmistella puutarha talvea varten. Valmistele nurmikko, pensaat ja omenapuut syyskuntoon!

Tänään vietetään syyspäiväntasausta eli syksy on jo hyvässä vauhdissa. Kukat alkavat jo olla nuutuneita, ja ilmojen kylmetessä on aika laittaa puutarha syyskuntoon sekä koota lopuista puutarhan antimista maittava ateria. Jotta puutarha kukostaisi taas kevään koittaessa, on hyvä tehdä muutamia perusvalmisteluja jo syksyllä. Mikäli aika ei riitä oman puutarhan kunnossapitoon, niin Care.comin kautta voit löytää apua puutarhanhoitoon.
 
Omenapuut on hyvä leikata syksyisin, mikäli haluaa hillitä puiden kasvua. Kevätleikkaus taas sopii omenapuille paremmin, jos puiden halutaan haarovan. Puiden leikkaamisessa perusajatuksena on, että kasvun suunta on ulospäin ja ylöspäin. Leikkaaminen on hyvä aloittaa poistamalla kaikki kuivat oksat. Tämän jälkeen siirrytään poistamaan ristiin ja sisäänpäin kasvaneet oksat. Omenapuiden leikkaamisessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, ettei leikkaa kerralla liikaa. Leikkaamista on hyvä jaksottaa pidemmälle aikavälille.
 
Kun puut on saatu leikattua, on aika tarkastaa pensaiden ja nurmikon kunto. Nyt ovat käsillä viimeiset ajat lisätä pensaisiin syyslannoitetta. Nurmikon lannoituksen kanssa sen sijaan ei ole vielä niin kiire. Näin syksyllä on myös hyvä aika perustaa uusi nurmikko, jos piha sellaista kaipaa. Moni miettii myös, kannattaako nurmikko ajaa lyhyeksi talven ajaksi vai antaako sen kasvaa pitkäksi. Suositus on, että nurmikko kannattaa leikata lyhyehköksi. Tällöin ei tarvitse kantaa huolta keväällä esiintulevista homeongelmista.
 
Kun pihapiiri on saatu syyskuntoon, voi päivän päätteksi keskittyä nauttimaan pihan antimista. Kerää viimeiset omenat ja loihdi vaikkapa herkullinen omenapiiras. Pienellä vaivalla saat myös näyttävät koristelut puutarhajuhliin. Erilaisista heinistä voi kiepauttaa lautasliinarenkaita. Kauniista pudonneista lehdistä saat kauniin asetelman pöydän keskelle. Asetelman tekemisessä voi käyttää apuna esimerkiksi hammastikkuja. Juhlien jälkeen asetelman koristeet saa kätevästi hyödynnettyä syötävänä. Viimeinen silaus puutarhajuhliin on tunnelman luominen kynttilöillä.
 
Tunnelmallista syksyä!



Kommentoi tätä artikkelia
*

*