lastenhoitoapua

Ulkopuolinen apu – laiskuutta vai priorisointia?

"Kyllä kotisiivouksesta selvittiin 50-luvullakin ilman ulkopuolista apua" - kuulostaako tutulta? Pohdimme ulkoisen avun palkkaukseen liittyviä asenteita.

Ihmisten asenteet ulkopuolisen avun palkkaamista kohtaan vaihtelevat suurestikin ihmisestä riippuen. Vanhemmat ihmiset esimerkiksi saattavat kokea, että lastenhoito tai kotisiivous on aina kaukaisella 50-luvullakin hoitunut ilman ulkopuolista apua – joskin tällöin kotiapulaiset olivat huomattavasti nykyistä yleisempiä. Miten on, koetaanko ulkoisen avun palkkaaminen heikkouden osoituksena vai ajankäytön priorisoimisena? Onko ulkoisen avun palkkaaminen vain rikkaiden etu?
 
Saatetaan ajatella, että esimerkiksi siivoojan palkkaaminen on osoitus omasta laiskuudesta, mutta asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. Siivoaminen tuskin kuuluu monen ihmisen lempipuuhiin. Viikossa ihminen käyttää keskimäärin muutaman tunnin aikaa siivoamiseen. Eikö tämän ajan voisi käyttää paremminkin?
 
Yleisin syy siivoojan palkkaamiseen on luultavasti ajan puute – ihmiset ovat yksinkertaisesti niin kiireisiä, että aikaa ei jää siivoamiseen. Toinen yhtä yleinen syy on oman ajankäytön priorisointi. Ihmiset kokevat muut asiat, kuten harrastukset, lasten tai lemmikkien kanssa vietetyn ajan, ystävien näkemisen tai kulttuuritapahtumat siivousta tärkeämpinä asioina.
 
Puhtaassa kodissa ihminen viihtyy paremmin ja epäpuhtaus saattaa vaikuttaa pahimmassa tapauksessa jopa terveyteen, joten jos sinulla ei ole itse aikaa siivota, niin miksi et tarjoaisi työtä toiselle ja samalla saisit aikaa muille asioille. Joissain tapauksissa ulkopuolisen siivoojan palkkaamisella saatetaan välttyä jopa ylimääräisiltä siivousvuorojen aiheuttamilta riidoilta.
 
Suomessa valtio tukee omalta osaltaan myös kotitalous- ja hoitoavun palkkaamista antamalla niin sanotun kotitalousvähennyksen. Kotitalousvähennykseen oikeuttaa muun muassa tavanomainen kotitaloustyö, kuten siivoojan palkkaaminen ja hoiva- tai hoitotyö, kuten lastenhoitajan palkkaaminen. Saadaksesi vähennyksen sinun tulee vain ilmoittaa maksamasi kotitalous- ja hoitotyöpalkat esitäytetyssä veroilmoituksessa. Saat vähennyksen veronpalautuksena.
 
Care.com ei puutu palvelun kautta syntyvien työsuhteiden palkanmaksuun, mutta kehottaa kaikkia työnantajia ottamaan selvää kotitalousvähennyksestä. Sen hakeminen ei ole vaikeaa ja sen avulla säästää huomattavan määrän rahaa. Ulkopuolinen apu puolestaan huolehtii siitä, että sinulle jää aikaa itsellesi tärkeille asioille.
Care.com kun on palvelu, jonka kautta voit etsiä monenlaista arkea helpottavaa apua moneen eri elämäntilanteeseen. Jos pohdit esimerkiksi syksyn suursiivouksen tekemistä, niin älä käytä siihen yksin koko päivää, vaan palkkaa avuksesi reipas apulainen!

Muista! Et ole laiska, sinulla on vain parempaa tekemistä! 😉



Kommentoi tätä artikkelia
*

*