suomi

10 hyvää syytä kasvattaa lapsi Suomessa

Lapsen kasvatus Suomessa on turvallista, ja sitä tuetaan monin eri tavoin. Tässä artikkelissa esittelemme 10 hyvää syytä siihen, miksi lapsen kasvattaminen Suomessa on järkevää.

Panorama of the coast in Hanko, Finland

1. Luonto

Suomi on tuhansien järvien ja metsien maa, jossa asutus on varsin harvaa. Maailmanlaajuisesti ajatellen puhdas luonto ei ole itsestäänselvyys, ja se onkin eräs kauneimmista syistä järjestää lapsen kasvatus nimenomaan Suomessa. Suomen kansallispuistot ovat erinomaisia paikkoja Suomen luontoon tutustumiseen.

2. Turvallisuus

Suomea pidetään eräänä maailman turvallisimmista maista – eikä syyttä. Suomea eivät uhkaa luonnonkatastrofit eikä rikollisuus kukoista. Suomessa koululaiset kulkevat koulumatkansa usein itsenäisesti, myös kaupungeissa. Monissa muissa maissa tällainen koettaisiin liian vaaralliseksi.

3. Koulutus

Suomi tarjoaa väestölleen ilmaisen peruskoulun ja lukion, mutta myös ilmaisen korkeakoulutuksen. Se, että jokaisella lapsella taustasta riippumatta on samanlainen mahdollisuus kouluttautua, on maailmanlaajuisesti harvinaista ja arvostettua.

Vaikka suomalaislasten menestys kansainvälisessä Pisa-vertailussa onkin heikentynyt vuosituhannen alun kärkisijoista, pidetään suomalaista koulutusjärjetelmää edelleen hyvänä verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin.

4. Äitiyspakkaus

Äitiyspakkaus on kaikille äideille jaettava äitiysetuus, joka on suomalainen erikoisuus. Pakkaus sisältää vauvan vaatteita ja tarvikkeita, ja sen sisältö vaihtuu vuosittain. Jos pakkaus ei miellytä tai jos sille ei ole tarvetta, sen sijasta voi valita 140 euron rahasumman. Lue lisää äitiyspakkauksesta.

5. Lapsilisä

Äitiysetuuden ja ilmaisten terveyspalveluisen lisäksi Suomessa tuetaan lapsiperheitä monin tavoin. Eräs tuen muoto on lapsilisä, joka maksetaan äidille, isälle tai muulle huoltajalle. Ensimmäisestä lapsesta maksettavan lapsilisä vuonna 2016 on 95,75 euroa. Lisätietoa lapsilisästä täältä.

Finnish flag backpack isolated on white w/ path

6. Pitkä äitiys- ja vanhempainvapaa

Suomessa äitiysvapaa kestää yhteensä 105 arkipäivää, jonka ajalta äidille maksetaan tulosidonnaista äitiyspäivärahaa. Tämän jälkeen alkaa 158 päivän pituinen vanhempainvapaa, jonka kumpi tahansa vanhemmista. Lapset on mahdollista hoitaa kotona 3-vuotiaiksi asti kotihoidontuen turvin.

Yhä suositumpi vaihtoehto pienten lasten hoitoon kotihoidontukikauden jälkeen on yksityisen lastenhoitajan palkkaaminen kotiin. Tästä voi myös hakea kotitalousvähennystä.

7. Neuvolat ja muu julkinen terveydenhuolto

Äitiys- ja lastenneuvoloiden historia ulottuu 1900-luvun puolivälin tienoille, ja siitä saakka kaikki Suomen kunnat ovat tarjonneet asukkailleen syntyvän ja alle kouluikäisen lapsen ja tämän perheen hyvinvoinnin tukemiseen liittyviä terveyspalveluita.

Suomessa tarjottava julkinen terveydenhuolto on laadukasta ja edullista. Myös hammashuollon palvelut ovat kaikkien saataville. Lapsille kaikki terveydenhuolto on lisäksi ilmaista!

8. Leikkipaikat

Jokaisessa Suomen kaupungissa ja kunnassa on turvallisia, lapsia varten suunniteltuja leikkipuistoja, asukaspuistoja ja muita ajanvietepaikkoja, kuten uimarantoja. Näiden lisäksi myös taloyhtiöiden pihoilla on usein kiipeilytelineitä, liukumäkiä ja trampoliineja.

9. Monipuoliset liikuntamahdollisuudet

Ympäri Suomea on kaikkien käytettävissä satoja luontopolkuja, vaellus- ja ulkoilureittejä, liikuntapuistoja ja -kenttiä. Uimahallit ja jäähallit ovat keskittyneet suurimpiin kaupunkeihin, mutta olosuhteiden salliessa myös ulkojäitä ja hiihtolatuja ylläpidetään koko kansan käytettäväksi.

10. Neljä vuodenaikaa

Maantieteellisen sijainnin ja ilmasto-olosuhteiden ansiosta Suomessa on mahdollista kokea neljä erilaista vuodenaikaa: kylmä ja luminen talvi, aurinkoinen kevät, lämmin kesä ja raikas syksy. Lapsen kasvattaminen vuodenaikojen vaihdellessa on sekä opettavaista lapselle että palkitsevaa aikuiselle.

Lue myös:

Unohtumattomimmat suomalaiset kesähitit

Parhaat suomalaiset lastenelokuvat



Kommentoi tätä artikkelia
*

*