lapsen hankkiminen yksin

Adoptio yksin – 5 kumottua myyttiä

Lapsen hankkiminen yksin on paitsi mahdollista, myös upea keino perustaa perhe. Luulitko, ettet voi adoptoida vain yksin asumisen takia? Mieti uudelleen.

Tarvittiin muutama vuosikymmen siihen, että laki ja ympäröivä kulttuuri ymmärsivät sen, minkä yksineläjät ovat aina tienneet – sinun ei tarvitse olla naimisissa ollaksesi hyvä vanhempi. Jos luulit yhden vanhemman adoption olevan mahdottomuus, mieti uudelleen. Miehet ja naiset adoptoivat lapsia yksin kaiken aikaa, eikä se ole heille sen vaikeampaa kuin naimisissa oleville adoptiohakijoillekaan. Jos haluat äidiksi tai isäksi ilman puolisoa, älä anna uskomusten estää sinua tavoittelemasta unelmaasi perheestä.

Lapsi yksin – 5 yleistä myyttiä adoptiosta yksineläjänä

1. Myytti #1 – Vain avioliitossa olevat parit voivat adoptoida

“Mikään Yhdysvaltain osavaltio ei kiellä yksineläviltä miehiltä tai naisilta adoptiota”, kertoo Gregory Franklin (eikä tällaisia sääntöjä ole Suomessakaan). Adoptioasioita hoitavana juristina sekä adoptiovanhempana Franklin työskentelee paljon yksinelävien parissa. Hänen mukaansa on olemassa kolmea adoptiotyyppiä – yksityinen, adoptiotoimiston välittämä tai sijaisvanhemmuus, jotka kaikki ovat mahdollisia myös yksineläville vanhemmille.

2. Myytti #2 – Biologiset äidit suosivat pareja, joten lapsen hankkiminen yksin kestää ikuisuuden

“Ei välttämättä,” kertoo Jane Mattes, sosiaalityöntekijä ja kansainvälisen Single Mothers by Choice -organisaation perustaja. Mattesin mukaan jotkut adoptiota suunnittelevista biologisista äideistä nimenomaan haluavat antaa lapsensa yksinelävän äidin kasvatettavaksi, sillä heillä on itsellään huonoja kokemuksia miehistä.
 
Adoptiojuristi Barbara Greenberg on samaa mieltä. “Työssämme olemme havainneet, että jotkut äidit suosivat yksin adoptointia,” hän selittää, “sillä he itse ovat kasvaneet yhden vanhemman kodissa ja se on ollut heille toimiva ratkaisu.” Greenbergin mukaan toiset äidit taas kertovat heille, että he eivät pidä kahden vanhemman adoptiokodeista niissä mahdollisesti syntyvien riitatilanteiden vuoksi.
 
Helsingin Uutiset raportoi muutama vuosi sitten adoptioprosessin hitaudesta yksin adoptoiville. Toisaalta adoptioprosessit Suomessa ovat suhteellisen nopeita moniin muihin maihin verrattuna – adoptointiprosessi kestää kuudesta kuukaudesta kuuteen vuoteen.
 
lapsia leikkimässä
 

3. Myytti #3 – Adoptio yksin on mahdollista vain rikkaille

Adoptioprosessiin liittyy kustannuksia, jotka voivat olla merkityksellisiä. Adoption kustannukset eivät kuitenkaan vaihtele siviilisäädyn mukaan. Sinun ei tarvitse olla kartanonperijä ollaksesi oikeutettu adoptoimaan. “Adoptiovanhempien, sekä sinkkujen että naimisissa olevien, täytyy osoittaa, että heillä on varaa huolehtia lapsesta,” sanoo Greenberg.
 
Greenbergin mukaan kotona tapahtuvan havainnoinnin aikana sosiaalityöntekijä pyytää tietoja palkasta, säästöistä, omaisuudesta ja veloista. Niiden perusteella hän arvioi adoptiohakijan ja laatii suosituksen adoption hakemista varten. Ei tarvitse olla rikas tullakseen vanhemmaksi.

4. Myytti #4 – Yli 40-vuotiaat sinkut eivät voi adoptoida

“Ei ole kysymys iästä,” Franklin kertoo. Hänen mukaansa ei ole väliä, onko hakija yli vai alle 40-vuotias. Suomessa yläikäraja adoptoimiselle on 50 vuotta ja alaikäraja 25 vuotta – kyse on siis vain siitä, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jos sinut valitaan adoptiovanhemmaksi, sinut valitaan. Tähän tarvitaan kuitenkin hieman muutakin kuin onnea. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan oleminen edellyttää suunnittelua ja tietämystä.
 
Mattes kannustaa liittymään johonkin tukiryhmään, jossa voi tavata muita yksin adoptointia suunnittelevia henkilöitä. Tällä tavalla sinun ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen. “Adoption maailma on monimutkainen, ja siellä navigointi voi olla haastavaa,” hän sanoo. Hän kehottaa pitämään yhteyttä muihin ihmisiin iästä riippumatta ja selvittämään, millaiset ratkaisut ovat olleet toimivia muille samassa tilanteessa oleville.

5. Myytti #5 – Yksin adoptointi tarkoittaa vanhempaa lasta

Millaista tahansa perhettä tavoitteletkin, voit saavuttaa sen adoptoimalla. Joustavuudesta on hyötyä. “Jos sinulla on mielessäsi erityisiä kriteerejä, kuten vaaleaihoisen, terveen ja vastasyntyneen tytön adoptointi, prosessi saattaa kestää pidempään ja olla haastavampi,” sanoo Mattes.
 
Mattesin mukaan adoptiomahdollisuuksia on paljon, mutta mitä joustavampi olet, sitä helpompi polku on. Yksinelävät adoptoivat kaikenikäisiä lapsia ja he voivat adoptoida useita kertoja tai monta sisarusta yhdellä kertaa.
 
Et ehkä tiedä, milloin tai mistä löydätte toisenne, mutta perheesi odottaa sinua jossakin. Myytit ovat vain myyttejä. Sijaisvanhemmat ja adoptiovanhemmat voivat olla myös yksineläjiä. Jos adoptio tuntuu oikealta ratkaisulta, älä anna parisuhdetilanteesi estää sinua saavuttamasta unelmiasi ja adoptoi lapsi yksin.

Lastenhoitoapua kaikille perheille löytyy Care.comista

 
 
Corey Kagan Whelan on newyorkilainen freelancekirjoittaja ja onnellinen sinkkuäiti.



Kommentoi tätä artikkelia
*

*