Kiusaaminen ei saa vain lapsia tuntemaan itseänsä avuttomiksi, vaan myös aikuisille voi tulla kysymyksiä, miten tilanteessa pitäisi edetä. Varsinkin, jos sitä tapahtuu koulussa, on vanhempien vaikea puuttua siihen ja tietää mitä oikeasti tapahtuu. Kiusaaminen ei enää myöskään ole enää vain luokkahuoneissa tai koulujen pihoilla, vaan myös sosiaalisissa mediassa. On tärkeää, että mahdollisimman nopeasti puutut asiaan.
Jos teillä on lastenhoitaja, häntä kannattaa myös informoida kiusaamisesta. Voi olla, että hänkin on havainnut jonkin olevan huonosti. Hän voi olla huomannut, esimerkiksi milloin lapsesi tuntee olonsa epämukavaksi koulumatkalla, tai mitkä asiat tai kaverit saavat lapsen jännittämään.
Ennen kaikkea on aina parasta muistuttaa, että vika on aina ja joka kerta kiusaajan. Kaikkien osapuolten on hyvä ymmärtää tämä heti alkuunsa. Se ei välttämättä tarkoita ettäkö kiusaajan tuntemuksia tai ongelmia tulisi laiminlyödä, mutta se ei myöskään millään lailla oikeuta hänen toimintaansa.
Puhuminen on ensimmäinen askel
Kannattaa aina puhua jollekin kouluvaikeuksista, kuin mietiskellä niitä vain itsekseen ja turhautua. Luokanopettaja on tässä tapauksessa paras vaihtoehto, sillä hänellä on vaikuttamismahdollisuutta luokassaan. Jos lapsi uskoutuu sinulle kiusaamisesta, rohkaise häntä ottamaan asia puheeksi myös opettajan kanssa. Se ei tule olemaan helppoa hänelle, joten varaudu ottamaan itsekin yhteyttä opettajaan. Puhuminen on ensimmäinen askel asian parantamiseksi. Puhukaa yhdessä lapsen kanssa strategioista kiusaamista vastaan.
Lapset, jotka tykkäävät viettää enemmän aikaa itsekseen, ovat valitettavan usein helposti kiusaamisen kohteita. Vanhemmat voivat kokeilla tätä temppua, selvittääkseen kiusaamistilannetta – pyydä lasta kirjoittamaan kaikkien hänen luokkatovereidensa nimet ylös paperille ja sen jälkeen ympyröimään ne, jotka ovat hänelle ystävällisiä. Näin saat pientä näkemystä, ketkä voisivat olla mahdollisia kiusaajia luokassa. Lapsi myös muistaa, että on mukavia ja ystävällisiä kavereita, joiden kanssa olla. Onko muillakin kiusaamisen kanssa ongelmia koulussa? Yhdessä on helpompi taistella vastaan kiusaamista ja jaksaa koulutöissä.
Vahvista itseluottamusta
Terve itseluottamus on hyväksi, jotta lapsi ei jää ihan kiusaajien jalkoihin, eikä ota liikaa itseensä. Lapsi voi aloittaa uuden harrastukseen, josta saa onnistumisen iloja ja näin tuntemaan itsensä paremmaksi ja itsevarmemmaksi. Voitte myös yhdessä pohtia, mitä kiusaajille kannattaa vastata, tai miten kannattaa toimia kiusaamistilanteessa. Miten lapsi voi puolustaa itseään? Tämä on tärkeää, varsinkin jos kiusaaminen on fyysistä. Näin lapsi voi ottaa aktiivisemman roolin, ja välttää passiivista vastaanottamista kiusaamiselle.
Pääse irti uhrin roolista
Kiusaamisen uhrit tuntevat usein voimattomuuden tunnetta, eivätkä uskalla pistää vastaan, sekä myötäilevät passiivisesti kiusaajien mukaan. Lisäksi monet lapset tuntevat häpeää kiusatuksi joutumisesta ja eivät siksi kehtaa sanoa mitään. Kiusaajille ei kannata antaa kiihoketta kiusata lisää, joten kannattaa olla vain välittämättä asiasta. Kiusaaminen on lapsellista ja tyhmää, eikä sillä ole mitään järkevää selitystä, niin turha jatkaa peliä, pikemminkin pitäytyä tilanteen yläpuolella. Jos kiusaaminen tapahtuu kaveriporukassa, voi joku vaikka nauhoittaa puhelimella kiusaajan uhittelut/haukut yms, jotta niistä saadaan todiste.
Ole Aktiivinen – pari käytännön ohjetta
Nuorten puhelimet -yms apuun! Jos nuori häpeilee kertoa vanhemmille kiusaamisesta, anonyymi kuuntelija puhelimessa voisi toimia paremmin. Sieltä voi saada myös uusia vinkkejä kiusaamisen vastustamiseen.
Koulun vaihtaminen – jos kiusaaminen on jatkuvaa, eikä lapsella ole ystäviä koulussa, voi koulun vaihtaminen olla hyvä idea. Turha tehdä liian vaikeaa ja pysyä samassa koulussa, vaikka siellä on inhottava ilmapiiri. Tämä on ihan viimeinen vaihtoehto – koulun vaihtaminen ei ole lapsellekkaan helppoa – uusi luokka ja uudet haasteet, valmiiksi haavoittuvainen tila kiusaamisesta edellisessä koulussa…
Kiusaamiseen ei ole vain yhtä strategiaa. Kannattaa tarkastella tilanteen mukaan, ja neuvotella lapsen, opettajan, ja lasten kavereiden vanhempien kanssa, miten kannattaa edetä.
Toivomme välitöntä puuttumista kiusaamiseen – jokaiselta!
Care.com-tiimi