vauva

Kuulitko jo mitä uutta äitiyspakkaukseen tulee?

Äitiyspakkaus. Suomalaisten perheiden suosikki ja kansainvälisestikkin huopmiota niittänyt äitiyspakkaus on taas uudistuksen edessä! Lue mitä kaikkea pakkaukseen tulee lisää.

Äitiyspakkauksesta on kohistu vähän väliä. Välillä äitiyspakkaus on esiintynyt kansainvälisissä uutisissakin Pohjolan ihmeenä tai taikalaatikkona (BBC:n juttu äitiyspakkauksesta oli kaikkien aikojen luetuin juttu) ja tätä sitten on jaettu sosiaalisessa mediassa hurjin mitoin!
 
Ny pakkausta ollaan kuitenkin uudistamassa. Äitiyspakkaus kerää hurjasti palautetta ja pakkausta ollaankin muokattu aina tietyin väliajoin tämän palautteen mukaisesti, jotta se edistäisi mahdollisimman hyvin sekä äidin että lapsen terveyttä ja hyvinvointia. Onko sinun palautteesi tarttunut mukaan? Äiti tai lastenhoitaja – kerro meille, tykkäätkö uusista tulokkaista!

Äitiyspakkauksen uusi sisältö

Aloitetaan perusjutuista. Äitiyspakkauksessa on yhteensä 54 tuotetta. Mukana on paljon samankaltaisia tuotteita, kuin aiemmin, mutta mukaan on nyt mahdutettu myös uusia tarpeellisia tuotteita ja tarvikkeita. Uutukaisia tuotteita ovatkin nyt kuumemittari (kukapa ei tätä tarvitsisi!), nännivoide, monikäyttöinen kaulahuivi, kietaisuhuiveja sekä paremmin suurempiinkin patjoihin sopiva patjansuojus. Yksityiskohtana talvihaalarista voi nyt muokata pussimaisen.

Uusien tuotteiden lisäksi pakkauksen ja tuotteiden koko kuosi kokee muutoksen. Värit ja kuvitukset ovat siis täysin uudet. Yleisesti äitiyspakkauksen värityksessä ollaan pyritty luonnollisempiin väreihin, vihreään, harmaaseen, valkoiseen ja turkoosiin. Luonnollisuus näkyy myös kuvituksessa, jossa esiintyy mm. pöllöjä ja jäniksiä, mutta myös vähemmän Suomen luonnossa tavattavia lajeja, kuten kirahveja tai krokotiileja! Pakkauksessa itsessään vaeltaa sorsaperhe eri vuodenaikojen maisemissa.

Vielä tämä uusi äitiyspakkaus ei kuitenkaan ole jaossa. Uusi pakkaus tulee jakoon vasta keväällä, mutta no, eihän tuossa vanhassakaan mitään vikaa ole.

Äitiyspakkausterveisin,
Care.com-tiimi



Kommentoi tätä artikkelia
*

*