Kiusaaminen on valitettavan yleistä nykyään kaikilla kouluasteilla, ja siihen tulisi niin vanhempien kuin koulunkin puolesta tarttua mahdollisimman ajoissa. Kiusaajia voivat olla niin tytöt kuin pojatkin, molempien kiusaamistavat yleensä hieman eroavat toisistaan. Elämässä voi koulujenkin jälkeen kohdata vielä kiusaamista, ja aika monet ovatkin sitä kokeneet. Oli kiusaaminen minkälaista tahansa, se jättää kiusattuun syvät arvet ja saattaa vaikuttaa myöhemmin ihmissuhteiden rakentamiseen ja käyttäytymiseen, sekä luonteeseen.
Vanhempien ja lasten kanssa työskentelevien, opettajien, lastenhoitajien, koulun, sekä kavereidenkin on tärkeää huomata kiusaaminen ja puuttua siihen. Useat lapset eivät halua puhua arasta aiheesta ja epämiellyttävistä tilanteista koulussa ja siksi he saattavat kärsiä kiusaamisesta hiljaa itsekseen. Kannattaa siis tarkkailla lasta ja keskustella koulusta ja tuntemuksista, sekä keskustella muidenkin lasten vanhempien kanssa mahdollisista kiusaamistilanteista koulussa. Tässä kuitenkin merkkejä, joista voi epäillä jotain olevan tekeillä koulussa:
-
Ei halua mennä kouluun/ vastustaa kouluun menemistä
-
Menee vaikeaksi ja tilanteesta on aistittavissa epämiellyttävyys koulusta puhuttaessa
-
kysyy vaihtoehtoja jo pidemmän aikaan rutiinina olleisiin asioihin, kuten koulubussiin tai iltapäiväkerho järjestelyyn.
-
Ei halua mennä leikkimään kavereiden kanssa iltapäivisin tai haluaa äkkiseltään vaihtaa harrastusta
On nälkäisempi kuin yleensä koulusta palatessaan, ehkä kiusaajat kiusaavat syömisestä, tai niin että ei halua/kehtaa mennä syömään -
Esittää sairasta, ja vaivat ovat yleensä päänsäryn tai vatsakivun kaltaisia
-
Koulumenestys laskee yllättäen
-
on usein kärttyinen tai vihainen
-
Normaalin luonteen vastaisesti käyttää paljon voimasanoja tai rumaa kieltä
-
käyttäytyy silmiinpistävän eri tavalla oltuaan tietokoneella tai puhelimensa äärellä
-
kysyy lisää rahaa johonkin epämääräiseen, eikä selitystä oikein ole
-
tulee kotiin vammojen tai mustelmien peitossa, eikä osaa antaa tähän järkevää selitystä
Huom! Listatut merkit voivat kaikki johtua kiusaamisesta, mutta vaikka lapsella ilmenisikin muutamaa oiretta, ei kyse ole välttämättä kiusaamisesta. On kuitenkin tärkeää selvittää tilanne. Toisaalta lasta voidaan kiusata, eikä näistä merkeistä mikään toteudu. Kannattaa siis keskustella lapsen ja koulun kanssa ja tunnustella omia tuntemuksiaan. Tunnet kuitenkin lapsesi parhaiten.
Toivottavasti teidän perheessä vältytään kiusaamisilta ja löydetään yhteistyössä koulun ja muiden tahojen kanssa ratkaisut, jos jotain tapahtuu.