Ainut lapsi on yksinäinen, itsekäs, hemmoteltu, pikkuvanha ja kiukuttelija. Miksi jotkut ihmiset uskovat asian olevan näin? Ja voivatko ainoiden lapsien vanhemmat tehdä jotain lopettaakseen näistä stereotyypeistä murehtimisen?
Kiitämme näistä havainnoista G. Stanley Hallia. Oletko ikinä kuullut hänestä? Todennäköisesti et, mutta hänen 1800-luvulla tekemät epätieteelliset ja virheelliset tutkimuksensa loivat “ainoan lapsen syndrooma” -käsitteen, joka edelleen värittää niitä asenteita, joilla ilman sisaruksia kasvaneisiin lapsiin suhtaudutaan.
Hall oli psykologi ja aikansa tunnettu kasvatusasiantuntija. Hän väitti, että ainoana lapsena kasvaminen on lapsen luonteelle niin haitallista, että se pitää määritellä sairaudeksi. Vaikka lukuisat tutkimukset ja asiantuntijat ovat tyrmänneet teorian, väitteet ainoista lapsista hemmoteltuina, itsekkäinä ja määräilevinä elävät sitkeästi.
Olitpa ainoa lapsi tai et, jotkut ihmiset ovat luontaisesti sopeutumattomampia kuin toiset. On olemassa stereotyyppisiä piirteitä, jotka liitetään ainoisiin lapsiin, mutta jotka todellisuudessa kuvaavat monia koko väestön ihmisiä.
Kasvatustavalla on kuitenkin enemmän merkitystä kuin sillä, onko yksilöllä sisaruksia vai ei. Jos vanhemmat ovat kärsivällisiä, ystävällisiä ja lämpimiä ja myös opettavat näitä arvoja, heidän lapsensa todennäköisemmin omaksuu piirteet itselleen.
Onko ainoan lapsen syndroomaa edes olemassa?
Ainoan lapsen syndrooma ei ole totta. Se on jotain, mitä ihmiset liittävät lapsiin, joilla ei ole sisaruksia ja jotka käyttäytyvät huonosti. Ainut lapsi kohtaa todennäköisemmin sosiaalisia ongelmia, hänellä on vaikeuksia jakaa huomiota ja ratkaista ongelmia, mutta tämä ei päde kaikkiin.
Hallin tutkimuksen lapset asuivat maatiloilla ja kaukana muista. Nykyään lapset ovat kuitenkin sosiaalisempia aikaisempien leikkitreffien, päivähoidon ja esiopetuksen vuoksi. Ainoa lapsi ei ole hemmotellumpi, itsekkäämpi tai aggressiivisempi. Hän haluaa ystäviä. Jos hän käyttäytyy kuvatulla tavalla, hän ei saa ystäviä, eikä teoria toimi.
Yksinäinen ja itsekäs? – Eipä oikeastaan
Persoonallisuus rakentuu osaksi niiden varhaisten ihmissuhteiden luonteen mukaan, jotka hän kohtaa varhaislapsuudessaan. Kuten muutkin lapset, myös ainoat lapset, oppivat esimerkin kautta.
Ainoita lapsia kuvataan usein yksinäisiksi, itsekkäiksi ja kärsimättömiksi, mutta nämä piirteet sopivat lähes kaikkiin taaperoihin ja moniin aikuisiin riippumatta siitä, onko heillä sisaruksia vai ei.
Entä Hallin tutkimus? On olemassa paljon muita tutkimuksia, jotka tukevat ajatus siitä, että ainoat lapset ovat yhtä onnellisia, sopeutuvaisia, huomaavaisia ja anteliaita kuin sisarusten kanssa kasvaneet lapset.
Mitä tehdä (tai olla tekemättä), jos olet huolestunut
Vanhemmilla on monia syitä tietyn perhekoon valintaan. Oli syy mikä tahansa, vanhemmat haluavat lastensa parasta. Kukaan ei halua lapsensa olevan sosiaalisesti eristäytynyt tai itsekäs. Mitä vanhemman sitten pitää tehdä?
Vanhemmilla on yleensä vaikeuksia kieltää lapsiltaan mitään, joten suurimmalla osalla lapsista on enemmän kuin he tarvitsevat riippumatta sisarusten lukumäärästä. Siksi kannattaa asettaa rajoja, pysyä niissä ja sosiaalistaa lapsi varhain.
Jos sinulla olisi 10 lasta, keräisitkö kaikkien pyykit ja pesisitkö kaikki astiat? Et todellakaan. Jokaisella lapsella olisi omat tehtävänsä. Tee näin myös ainoan lapsen kanssa.
Vanhempien pitäisi välttyä syyllisyyden tunteilta siitä, että he eivät halua tai voi saada enempää lapsia. Älä siirrä noita tunteita lapsiisi. He voivat sisäistää ne ja alkaa ajatella, että he eivät riitä.
Pitääkö sinun olla huolissasi ainoan lapsen syndroomasta? Ei, sanovat nykyajan asiantuntijat. Ainoana lapsena olemisessa on haasteensa, mutta niin on lapsena olemisessa aina, piste.
Yhden lapsen kotitaloudet ovat nopeimmin kasvava perhemuoto, joten sinunkin lapsellasi on paljon seuraa.
Täyttyypä kotisi yhden tai kymmenen lapsen naurusta, kaikki lapset tarvitsevat rakkautta, turvallisuutta, kunnioitusta ja hellyyttä.
