ThinkstockPhotos-515174475

Suomalaiset nimet: suosittuja kalevalaisia ja suomalaisperäisiä nimiä

Etsitkö lapsellesi nimeä, jonka juuret ovat syvällä suomalaisessa kulttuurissa? Olemme koonneet tähän artikkeliin 10 tytön ja 10 pojan nimeä, jotka ovat alun perin kalevalaisia nimiä. Tutustu nimiin ja niiden taustoihin ja löydä omat suosikkisi.

Pregnant belly with baby names choices

Vuonna 1835 ensimmäisen kerran ilmestynyt Kalevala on Elias Lönnrotin kokoama Suomen kansalliseepos ja siten tärkeä osa suomalaista kulttuurihistoriaa. Monet suomalaiset nimet ovat alun perin kalevalaisia nimiä.

Suomalaiset tyttöjen nimet

Aino

Aino on suosittu nimi ja sen on saanut vuoden 2015 loppuun mennessä 72 644 naista. Kalevalaisten kansanrunojen ”aino tyttösellä” viitattiin perheen ainoaan tyttölapseen. Kalevalassa Aino on Joukahaisen sisko. Tunnettuja Ainoja ovat esimerkiksi arkkitehti ja muotoilija Alvar Aallon puoliso Aino Aalto, hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen ja näyttelijä Aino Seppo.

Annikki

Kalevalassa Annikki on seppäsankari Ilmarisen sisar. Annikki on johdos nimestä Anna, joka puolestaan juontaa juurensa hepreankielisestä Hannah-nimestä. Annikki oli 1920–40-luvuilla eräs suosituimmista tyttöjen nimistä, ja vuoden 2015 loppuun mennessä sen oli saanut noin 98 300 naista.

Ilmatar

Kalevalassa Ilmatar oli sankari Väinämöisen äiti. Kansantarustoissa ilmattaret olivat jumalaisia neitoja ja ilman henkiä, jotka asuivat taivaalla. Nimi on harvinainen, ja vuoden 2015 loppuun mennessä Ilmatar-nimen on saanut vain 239 henkilöä.

Kyllikki

Kalevalassa Kyllikki oli Lemminkäisen iloinen vaimo. Kyllikki oli suosittu etunimi erityisesti 1920–50-luvuilla, ja se on annettu yhteensä noin 67 500:lle naiselle.

Marjatta

Marjatta on perinteinen suomalainen nimi kansallisromantiikan aikakaudelta. Marjatta-niminen hahmo mainitaan Kalevalan loppurunossa. Nimi on annettu yli 123 500:lle henkilölle. Kuuluisa nimeä kantava nainen on esimerkiksi näyttelijä Marjatta Raita.

Mielikki

Kalevalassa Mielikki oli metsänjumala Tapion puoliso, mutta nimi on ollut käytössä jo kauan ennen Kalevalan syntyä. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan nimi on annettu vuoden 2015 loppuun mennessä 1 045:lle naiselle.

Tellervo
Kalevalassa Tellervo on kultahiuksinen metsänneito, jonka kerrotaan olevan metsänjumala Tapion vaimo. Tellervo-nimi on annettu 46 434:lle henkilölle. Presidentti Mauno Koiviston puoliso Tellervo Koivisto on eräs tunnetuimmista Tellervoista.

Terhi

Terhi-nimen on saanut hieman alle 8 300 naista. Kalevalassa mainitaan utua seulova Terhenneiti eli Terhenetär, josta myös Terhi-nimi on johdettu. Kuuluisia nimen kantajia ovat esimerkiksi laulaja ja sanoittaja Terhi Kokkonen sekä jääkiekkoilija Terhi Mertanen.

Tuire

Tuire-nimen uskotaan olevan peräisin Kalevalan 35. runossa mainitusta Tuiretuisesta. Nimi on annettu yhteensä 2 207:lle naiselle.

Tuulikki

Kalevalassa Tuulikki oli metsänjumala Tapion tytär, ja nimen on saanut yhteensä 74 395 naista. Kuuluisia Tuulikkeja ovat esimerkiksi iskelmälaulaja Tuulikki Eloranta sekä poliitikko Tuulikki Ukkola.

Suomalaiset poikien nimet

Ahti

Muinaisessa mytologiassa Ahti on veden jumala, mutta Kalevalassa Ahti Saarelainen tunnetaan paremmin Lemminkäisenä, joka ryöstää Kyllikin vaimokseen. Ahti-nimi on annettu etunimeksi noin 10 400:lle henkilölle ja sitä käytetään Suomessa myös sukunimenä.

Antero

Antero on suomalaisessa kansanrunoudessa tietäjä. Antero oli suosittu etunimi erityisesti 1900-luvun puolivälissä, ja vuoden 2015 loppuun mennessä se on rekisteröity yhteensä 187 073:lle miehelle.

Ilmari

Kalevalassa Ilmarinen on taitava seppä. Ilmari oli suosittu nimi erityisesti 1900-luvun alussa ja puolivälissä, ja se on annettu etunimeksi yli 117 500:lle miehelle.

Jouko

Nimi Jouko on johdettu Kalevalassa esiintyvästä tietäjä Joukahaisesta. Tunnettuja nimen kantajia ovat mm. voimamies Jouko Ahola ja painin olympiavoittaja Jouko Salomäki. Jouko-nimisiä miehiä on rekisteröity yhteensä 26 858.

Kalervo

Kalevalassa Kalervo oli Kullervon isä, jonka Untamo joukkoineen surmaa. Nimi on annettu yli 65 600:lle miehelle. Kalervo Kummola on tunnettu urheiluvaikuttaja.

Kauko

Kalevalan Lemminkäinen tunnetaan myös nimellä Kaukomieli. Kauko-nimisiä miehiä on yhteensä 23 889. Tunnettuja Kaukoja ovat esimerkiksi muusikko ja kirjailija Kauko Röyhkä sekä iskelmälaulaja Kauko ”Kake” Randelin.

Sampo

Sampo on kalevalainen ihme-esine, joka tekee rikkauksia. Sampo-nimi yleistyi 1900-luvun lopulla, ja vuoden 2015 lopulla se oli annettu 3 542:lle henkilölle.

Tapio

Metsänjumala Tapio mainitaan sekä Kalevalassa että sitä vanhemmissa kansantaruissa. Tapio oli suosittu etunimi erityisesti 1940–70-luvuilla, ja vuoden 2015 loppuun mennessä nimen on saanut yhteensä 138 572 henkilöä.

Ukko

Kalevalassa mainitun ylijumalan nimi Ukko on edelleen melko harvinainen etunimi, ja se on annettu yhteensä 2 061:lle henkilölle.

Väinö

Kalevalan sankari Väinämöisestä johdettu Väinö oli suosittu nimi erityisesti 1900-luvun alkupuoliskolla. Hyvin tunnettu nimen kantaja oli esimerkiksi kirjailija Väinö Linna.

Lue myös:

Kuinka keksiä lapselle omanlainen nimi?

Hauskoja lasten nimiä – mikä näitä vanhempia on vaivannut?





Kommentit
  1. Suomalaiset nimet: suosittuja kalevalaisia ja suomalaisperäisiä nimiä
    Kati Rantanen | Saturday,June 18.2016

    Moni kaunis suomalainen nimi kuten Saima, Helinä, Kaisla, miehen nimistä Sampo yms. jäänyt vielä puuttumaan

Post a Reply to Kati Rantanen
*

*