iloisia lapsia

Tapoja tukea lapsen itsetuntoa

Vinkki kiusaamisen ehkäisyyn? Hyvä itsetunto. Näillä vinkeillä lapsen itsetunnon tukeminen on helpompaa.

lapsen itsetunto

Onnellisuus. Terveet elämäntavat. Menestys. Näitä asioita toivomme lapsillemme. Mutta tiedätkö, miten nuo saavutetaan? Rakentamalla lapsen itsetunto hyväksi.

Vaikka loukkaantumiset ja ikävät asiat kuuluvat elämään ja voivat olla lamaannuttavia, terveen itsetunnon omaavat lapset kestävät elämän kolhuja paremmin. Lisäksi he ovat itsenäisempiä eivätkä mene aina ryhmän mukana, kertoo Care.comin kasvatusasiantuntija Robi Ludwig.

Itsevarmoilla lapsilla esiintyy myös vähemmän tunneongelmia, itsemurhayrityksiä ja itsensä vahingoittamista. Kun lapsi on itsevarma ja tuntee vahvuutensa ja heikkoutensa, hän voi oppia toisilta ihmisiltä sen sijaan, että kokisi heidät uhkana.

Asiantuntijamme ovat kehittäneet 7 helppoa tapaa, joiden avulla lapsen itsetunnon tukeminen onnistuu helposti. Askel voi olla pieni, mutta sillä on toivottavasti vaikutuksia meihin kaikkiin (ajattele: hän ei todennäköisesti kiusaa tai joudu kiusatuksi ja ystävystyy helpommin kiusattujen kanssa).

1. Ole hyväksyvä esimerkki

Ludwigin mukaan jokaisella saa olla omia mielipiteitä, mutta halveksiessasi jotain ihmisryhmää – heidän varallisuutensa, ulkonäkönsä, seksuaalisen suuntautumisensa jne. perusteella – et tee muuta kuin siirrät vihaa lapseesi. Jopa asuvalinnan ja älykkyyden arviointi tarttuu lapseen.

Itsevarma lapsi tuntee suuremmalla todennäköisyydellä myötuntoa toisia kohtaan eikä väheksy niitä, jotka ovat erilaisia kuin hän. Silti poikasi saattaa ajatella, että kiusatun puolustaminen tekee hänestä itsestään seuraavan uhrin. Asiaan puuttumatta kehota lastasi kertomaan kiusaamisesta opettajalle ja pyytämään kiusattua leikkimään kanssaan.

Itsevarmat lapset eivät välttämättä kerro kiusaamisesta, mutta he asettuvat altavastaajan puolelle.

2. Opeta hyviä tapoja

Saattaa tuntua vanhanaikaiselta opettaa lasta puhuttelemaan ja kättelemään ihmisiä sekä kattamaan pöytää, mutta siten lapsesi saa hyvän alun itsetunnon rakentamiseen. Hyvät tavat tekevät olon paremmaksi, sillä silloin yksilö tietää, miten kohdellaan muita kunnioittavasti. Se auttaa lapsia kehittämään itselleen johtajan ominaisuuksia.

Tehkää töitä hyvän ryhdin eteen. Se tekee lapsen olon itsevarmaksi, mutta se tarjoaa myös muille lapsille näkyvän vinkin siitä, että lapsi on itsevarma. Toinen vinkki? Katsekontakti. Se on lapsen itsetunnon perusta. Aloita laittamalla iPhonesi sivuun ja antamalla lapsellesi jakamaton huomiosi. Täydellinen läsnäolo on osa hyvää käytöstä.

Ja muista, lapsesi katselevat ja kuuntelevat sinua. Sano ”kiitos” kaupan kassahenkilölle ja kättele, kun tapaat ihmisiä. Jokainen kerta, kun noudatat hyviä tapoja, viestittää lapsellesi: näin ihmisiä kohdellaan ja kunnioitetaan.

3. Kehu vilpittömästi

On aika luopua merkityksettömästä mielistelystä, sillä se ei mene läpi lapsille. Ludwigin mukaan vanhempien antaessa epämääräistä palautetta lapsi pitää sanoja valheellisina. Älä kerro tyttärellesi, että hän on mahtava tennispelajaa, jos hän ei sitä ole. Kehuissa pitää olla täsmällinen.

“Kerro hänelle, että olet ylpeä siitä, että hän harjoittelee ahkerasti parantaakseen peliään ja että hän kuuntelee valmentajansa ohjeita”, Evans neuvoo. Tällä tavalla annat hänelle itsetunnon kehittymistä tukevaa palautetta, mutta samalla jaat myös arvojasi: sinnikkyyttä ja kunnioitusta.

4. Auta lasta menestymään

Et voi pakottaa lastasi sinun valitsemiin harrastuksiin vain siksi, että sinä uskot niiden tekevän lapsesta monitaitoisen. Lapsen luontaisten kykyjen, kovan työn ja menestyksen edistäminen vahvistaa itseluottamusta. Kun lapsi loistaa harrastuksessa kouluajan ulkopuolella, hän menee kouluun itsevarmana tietäen, että on ihan hyväksyttävää, että hän ei ole siellä aina huippuoppilas.

5. Auta heitä luottamaan itseensä

Vanhemmat haluavat yleensä lastensa elämän olevan helppoa. Suojelunhalu on luonnollinen ilmiö, mutta ei ole oikein tehdä asioita lapselle valmiiksi. Itse asiassa se, että juokset aina apuun, viestittää lapsellesi, etteivät hänen taitonsa riitä.

Lapsen itsetunto rakentuu myös sen varaan, että lapsi oppii selviytymään kaikenlaisissa tilanteissa. “Älä heti ratkaise ongelmaa, kuuntele vain”, Evans sanoo.

Ja kun he tekevät huonon valinnan, auta heitä pohtimaan, mikä meni pieleen. Muussa tapauksessa lapset jäävät sinusta riippuvaisiksi eivätkä luota omaan päätöksentekoonsa. “Lapset tarvitsevat ehdotonta rakkauttasi”, hän sanoo. “Kerro heille: teet virheitä mutta olet hyvä ihminen ja minä rakastan sinua!”

Ludwig kehottaa aloittamaan pienin askelin. Anna lapsesi valita vaatteet aamuisin. Hän saattaa lähteä leikkipuistoon kukkakuvioidussa hameessa ja sateenkaaren väreissä hehkuvassa paidassa, mutta hän luottaa omaan valintaansa.

6. Anna hänelle kotitöitä

Tärkeintä on ajatella lapsen vahvuuksia ja mielenkiinnon kohteita ja antaa hänelle tehtäviä, joissa hän voi olla avuksi ja onnistua.

“Kun lapsi saavuttaa jotakin, hän tuntee olonsa itsevarmaksi”, kertoo Ludwig. Onko hän järjestelmällinen? Pyydä häntä purkamaan ostokset tai lajittelemaan pyykit. Kiinnostavatko autot? Pyydä häntä auttamaan auton sisätilojen puhdistamisessa. Muista kertoa lapselle, miksi pyysit häntä auttamaan nimenomaan tässä tehtävässä – koska hän on niin järjestelmällinen tai rakastaa luontoa tai on innovatiivinen ruoka-asioissa.

7. Avaa kotisi ystäville

Näin saat tietää muista lapsen itsetuntoon vaikuttavista tekijöistä.

“Sinä et ole ainoa henkilö, joka vaikuttaa hänen itseluottamukseensa, mutta olet henkilöistä vaikutusvaltaisin”, kertoo Ludwig. Sinun täytyy rakentaa heidän itsetuntonsa perustukset, mutta ikätoverit, opettajat, media ja monet muut vaikuttavat heihin. Sinun ei tarvitse vakoilla, mutta jos lapsen kaverit ovat rennosti kotonasi, näet, onko lapsesi valinnut ympärilleen omaa identiteettiään tukevia ystäviä vai ei.

Jos näet ystävän käyttäytyvän huonosti (ehkä viestittelevän koko ajan tai puhuvan opettajasta pahaa), käytä tilaisuus hyväksesi ja opeta hänelle käytöstapoja.

Lue myös:

Käytöstapoja, jotka lapsen on tärkeää oppia



Kommentoi tätä artikkelia
*

*