milla

Miksi lastenohjelmissa lyödään ensin ja kysytään vasta sitten?

Et kai sinäkään lyö vastaantulijalta päätä irti?

Et kai sinäkään lyö vastaantulijalta päätä irti?

Ihka ensimmäiseksi – anteeksi blogitauosta! Kuten aiemmin kirjoittelinkin, olin lomalla Portugalissa mieheni kanssa ja lapsetkin pääsivät lomailemaan Kuusamoon. Portugalin auringosta olen nyt (valitettavasti) palannut arjen pariin, mutta ihanat matkamuistot ja lomakuvat kohottavat paluutunnelmia.

Tällä kertaa haluan kirjoittaa aiheesta, joka minua vaivaa henkilökohtaisesti hyvin paljon: nykypäivän lastenohjelmat.

Oma pesueeni on vielä siinä iässä ettei meillä kovin vaativia lastenohjelmia katsota. Siitä huolimatta viikonloppuaamuisin tulee herättyä aikaisin ja laitettua televisio taustalle päälle. Voi järjetön mitä menoa siellä on lastenohjelmissa!

Monen lastenohjelman konsepti vaikuttaa siltä, että ylivilkas päähahmo hupsuttelee menemään ympäriinsä, riehuu, lyö muita (varsinkin jos ne ovat eri mieltä!) ja käyttäytyy muutenkin kuin mikäkin pikku öykkäri. Olin oikeasti järkyttynyt.

Kun mietin omaa lapsuuttani, monenlaiset lastenohjelmat tulevat mieleen. Niistä parhaiten muistan niistä pehmeimmät. Esimerkiksi Nalle Puh ja Hugo-peikko olivat todella hellyttäviä, miettimään pistäviä ja hauskoja hahmoja. Varsinaisesta japanilaisten animaatioiden Muumibuumista olin vähän myöhässä, mutta Muumeista minulla on myös hyvin lempeä kuva.

Monet japanilaiset ja amerikkalaiset lastensarjat ja –elokuvat ovat täynnä välkkymistä ja kirkumista. Jos aikuisellekin meinaa tulla niistä levoton olo, entäs sitten lapselle? Ymmärrän hyvin, että aamulla yliaktiivista ja muita paiskivaa päähahmoa katsonut lapsi käy niin sanotusti kierroksilla.

Siksi haluankin kysyä teiltä, hyvät vanhemmat: minkälaisia lastenohjelmia teillä katsotaan?

Keskustelin ohjelmista hyvän ystäväni kanssa. Hänen 6-vuotiaansa on reipas poika ja kuulemma ei jaksa keskittyä liian pitkäveteisiin lastenohjelmiin. Ymmärrän hyvin tämänkin pointin, mutta sitä en ymmärrä, miksi lastenohjelmissa lyödään vastustajaa ensin ja kysytään sitten. Minkälaisen esimerkin se antaa?

Toisaalta haluaisin myös vastuunottoa lastenohjelmia lähettäviltä kanavilta. Kohderyhmän voisi ilmoittaa selkeämmin ja varsinkin olla asettamatta eri ikäryhmälle sopivaa lastenohjelmaa kahden pienemmille suunnatun väliin.

Meillä taidetaan tästä lähin pitäytyä Netflixin tarjonnassa ja vanhoissa, hyväksihavaituissa klassikoissa.

Hyvää kevään alkua kaikille lukijoille 🙂

Milla

[poll id=”8″]



Kommentoi tätä artikkelia
*

*