alkoholi

Tipaton tammikuu säästää aikaa työnteolle

Tipattomalla tammikuulla on niin paljon hyötyjä - miksi sinäkin et kokeilisi? Krapulapäiväthän sujuisivat mukavasti vaikkapa töissä tienaten rahaa.

Tipaton tammikuu – suomalainen, usein joulun- ja Uudenvuodenjuhlien jälkeiseen masennuksen aikaan liittyvä päätös, jolloin ihmiset haluavat tehdä elämäntapamuutoksen (ainakin seuraavan kuukauden ajaksi), jättää alkoholin ja aloittaa terveellisen elämän. Ehkä jopa urheillen ja terveellisesti syöden? Tipattomalla on lukuisia positiivisia puolia.
 
Tipaton tammikuu järjestettiin Suomessa ensimmäistä kertaa vuonna 1942, jolloin eduskunnan puhemies Väinö Hakkila julisti vapaaehtoisen kampanjan raittiin tammikuun viettämiseksi. Vuonna 2008 tipatonta vietti noin 25 % suomalaisista ja sen suosio kasvaa vuosittain. Alkoholivapaa tammikuu vaikuttaa myös alkoholin myyntiin: tammikuussa alkoholittomien juomien myynti baareissa on korkeimmillaan ja Alkon tuotteet vetävät noin 20 – 30 % huonommin kuin keskivertokuukautena.
 
Joidenkin päätös pitää koko kuukauden, osan jopa pidempään. Onpa jopa kuultu legendaa suomalaisista, jotka olisivat tipattomalla vuodet ympäriinsä – pitäneeköhän paikkaansa? Melko suuri osa päätöksen tehneistä kuitenkin muuttaa mielensä jo uutta vuotta seuraavana viikonloppuna (ellei aiemmin) ja toteaa, että päätös oli täyttä kukkua ja baariin on päästävä.
 
Jos sinä kuitenkin kuulut niihin, joiden hyvä päätös pitää ja tammikuuhun täytyisi saada jotain muuta sisältöä kuin alkoholi, voi Care.com olla sinulle korvaamattomaksi avuksi! Mikset etsisi itsellesi osa-aikatyötä tammikuulle tai vaikka koko keväälle? Samalla, kun saat ajatuksesi irroitettua tuosta perisuomalaisesta houkutuksesta – Kuningas Alkoholista – pääset myös tienaamaan vähän ylimääräistä ja saat hyvän mielen päästessäsi helpottamaan muiden arkea. Innokkaimmat voivat myös aloittaa kesätyönhaun jo näinkin aikaisessa vaiheessa, sillä kuten vanha sananlasku sanoo: varhainen mato linnun nappaa! Eikun..?

Selaa avoimia työpaikkoja alueellasi!



Kommentoi tätä artikkelia
*

*