Pian on taas se aika vuodesta, kun työpaikkoja kesäksi, ja miksei kausityötä lomienkin ajalle, kannattaa alkaa toden teolla metsästämään. Monella paikkakunnalla ollaan lupailtu töitä nuorille muun muassa nuorisotakuun avulla. Käytännön toteutus on kuitenkin vaikeaa – varsinkin kun työn olisi hyvä olla myös mielekästä – ja samalla haastavaa. Myös koulutusvaatimukset eri aloilla saattavat aiheuttaa haasteita, vaikka useat työnantajat tarjoaisivat mielellään töitä nuorille.
Care.com tahtoo kantaa myös oman kortensa kekoon ja tarjota töitä nuorille koulutuksesta ja asuinpaikasta riippumatta. Kauttamme voikin hakea jokainen 18 vuotta täyttänyt erilaisiin hoivatöihin. Työpaikkoja nuorille löytyy palvelustamme laidasta laitaan!
Care.comissa tarjotut työt ovat sopivia työpaikkoja nuorille ja opiskelijoille, koska jokainen voi löytää juuri hänen tarpeisiinsa sopivan työpaikan. Aikataulut ovat sovittavissa työnantajan ja nuoren välillä. Samoin työtehtävät ja paikka ovat usein joustavia.
Ennen kuin aloitat hakemisen, kannattaa varmistaa, että profiilisi on tip-top. Muun muassa kuva kannattaa valita hyvin, sekä tarkistaa tietojen paikkaansapitävyys, sekä tietysti oikeinkirjoitus (!). Jos et ole vielä rekisteröitynyt, kannattaa siihen käyttää pitempikin tovi ja varmistaa tällä tavoin, että saat yhteydenottoja työpaikkoja nuorille tarjoavilta avunhakijoilta. Kannattaa tutustua artikkeliimme 8 Vinkkiä työhakemuksen kirjoittamiseen, josta voit lukea paljon lisävinkkejä.
Oman ilmoituksen jättäminen ei kuitenkaan ole kaikki. Suosittelemmekin, että lähetät aktiivisesti viestiä mielenkiintoisiin työpaikkoihin kauttamme ja tsekkaat oman postilaatikkosi Care.comiin kirjautumalla, vähintään päivittäin. Näin et hukkaa yhtään uutta mahdollisuutta.
Töitä nuorille löydät hakutoiminnoillamme helposti omalta paikkakunnaltasi. Kannattaakin kokeilla heti, rekisteröidy töitä nuorille -sivumme kautta ja tsekkaa minkälaisia töitä alueellasi on tarjolla!
Care.com toivoo jokaiselle nuorelle töitä tänä vuonna!
Psst! Tsekkaa kesätyöpaikkamme suurimmilla paikkakunnilla: