aurinkorasva

Älä anna auringon pilata lomaasi: vinkit auringolta suojautumiseen

Älä anna auringon pilata lomaasi! Lue vinkit silmien ja ihon suojaamiseen auringolta koko perheelle ja tutustu ihonhoitovinkkkeihin palamisen jälkeen.

Suomen lyhyt kesä saa monet innostumaan auringonotosta, mutta harmillisen moni unohtaa suojautua auringolta oikeaoppisesti. Vaikka Suomessa auringon UV-säteily ei ole yhtä voimakasta kuin Etelä-Euroopassa, tulisi Suomessakin suojautua auringolta oikeaoppisesti ja suojata säteilyltä erityisesti lapset, joiden iho on herkempi säteilylle. Säteilyltä ja palamiselta on tärkeää suojautua, sillä ne altistavat vakaville ihosairauksille sekä kuivattavat ja vanhentavat ihoa.
 
Duodecimin mukaan 30 % suomalaisista palaa aina tai helposti auringossa ja 60 % palaa joskus aurinkoa ottaessaan. Auringossa voi palaa tai saada auringonpistoksen maaliskuusta elokuuhun saakka – muina aikoina UV-säteily on Suomessa niin vähäistä, että siitä ei ole haittaa.
 
Suomessa auringosta saa keskikesällä saman määrän UVB-säteilyä puolessa tunnissa, kuin mitä säteilyä saa 5 minuutissa Thaimaassa. Myös kesän lomamatkoilla tulee siis suojautua auringolta asiaankuuluvasti, sillä jo Keski-Euroopassa UVB-säteilyannos on suurempi kuin Suomessa.

Näin suojaudut auringolta oikeaoppisesti:

Käytä aurinkorasvaa. Erityisesti alkukesällä on tärkeää käyttää aurinkorasvaa, jossa on riittävät suojakertoimet. Ihon ruskettuvuudesta ja pigmentistä riippuen sopiva suojakerroin voi vaihdella, ja voit kysyä apua lähimmästä apteekista tai kosmetiikkaliikkeestä. Saatuasi jonkin verran rusketusta, voit alentaa suojakerrointa. Suomessa sopiva suojakerroin on 20-30, ulkomailla enemmän. Levitä aurinkorasvaa vähintään puoli tuntia ennen aurinkoon menoa, jotta se ehtii imeytyä. Muista lisätä sitä uituasi, hikoiltuasi tai urheiltuasi.
 
Vältä keskipäivän säteilyä. Moni haluaa ottaa aurinkoa juuri keskipäivällä ja iltapäivästä, jolloin aurinko paistaa lämpimimmillään. Tällöin UV-säteily on kuitenkin kaikista voimakkaimmillaan, joten auringonotto ei ole suositeltavaa. Erityisesti ulkomailla keskipäivän aurinkoa kannattaa välttää tai vähintäänkin suojautua siltä – pelkkä aurinkovoide EI suojaa auringolta täydellisesti.
 
Käytä vaatteita, jotka suojaavat auringolta. Hatun käyttö on suositeltavaa jo auringonpistoksenkin välttämikseksi, mutta myös siksi, että otsa ja kasvot palavat helposti. Kannattaa käyttää väljiä ja ohuita kesävaatteita ja -huiveja, jotka peittävät myös herkästi palavat alueet kuten olkapäät, hartiat ja käsivarret, varsinkin jos palaa herkästi.
 
Kosteuta ihoa. Lämpimällä säällä juominen auttaa myös kosteuttamaan ihoa. Ihon pitäminen kosteana on tärkeää auringonpaisteessa.
 
Suojaa myös silmäsi. Käytä ainostaan aurinkolaseja, joissa on UV-suoja.

Auringonoton jälkeen / Mikäli olet jo palanut:

Kosteuta ja viilennä ihoa rasvalla. Voit parantaa oloasi levittämällä auringonpolttama-alueelle rasvaa. On myynnissä erilaisia after sun –voiteita, jotka auttavat ihoa palautumaan auringonoton jälkeisestä rasituksesta. Aloe veran on todettu toimivan melko hyvin tässä. Myös vedellä viilentäminen auttaa hetkellisesti.
 
Käytä aspirinia tai tulehduskipulääkettä. Mikäli palanut iho on hyvin kipeä, voit lievittää kipua tulehduskipulääkkeillä tai kortisonitableteilla muutaman päivän ajan.
Jos olet pahasti palanut, hakeudu lääkäriin. Tavallinen palaminen on täysin itse hoidettavissa, ja auringonpolttama parantuu tällöin itsestään. Mikäli olet kuitenkin pahasti palanut ja iho kesii, sitä kuumottaa ja siihen muodostuu rakkuloita, hakeudu lääkäriin. Toisen ja kolmannen asteen auringonpolttamat hoidetaan lääkärissä palovammojen tavoin. Valoyliherkän henkilön tai lapsen palaessa lievemminkin lääkäriin meno on suositeltavaa. Auringonpolttamaan voi kuulua tilapäistä pahoinvointia ja päänsärkyä.
 
Vältä suoraa auringonpaistetta, kun olet palanut. Tämä on tärkeää, sillä palanut iho on jo valmiiksi herkistynyt säteilylle.
 
Älä raavi ihoa. Palanut iho voi kutista, mutta sen raapimista tulee ehdottomasti välttää. Raapiminen altistaa haavoille, joiden kautta elimistöön voi levitä infektioita.

Menossa luontoon nauttimaan auringosta? Tutustu myös muihin vinkkeihimme:

Lemmikin hoito kyynpureman jälkeen
 
Punkeilta suojautuminen



Kommentoi tätä artikkelia
*

*