Mukavaa tammikuun puoliväliä lukijoille! Aika kuluu niin nopeasti – ei kai tässä kauaa tarvitse odottaa iltojen valostumista? 😮
Tällä viikolla ajattelin täällä Care.comin blogissani kirjoittaa pari päivää sitten Rosa Meriläisen kolumnista puhjenneesta kohusta. Rosa Meriläinen kirjoitti kolumnissaan, että “miehiä tulee ja menee mutta tyttökaverit pysyvät” ja tämän perusteella kiltit heteromiehet koettiin taas ristiinnaulituiksi.
Väestöliiton edustaja kertoi mielipiteensä vastineessa ja hätkähdytti kertomalla, kuinka jotkut miehet kokevat parisuhteessaan olevansa koiraakin vähemmän tärkeitä. Jostain kumman syystä hän ei ollut tiennyt, mitä vastata näin tuntevalle miehelle. Mielestäni vastaus on tällaisessa aika selkeä: jos et koe itseäsi arvostetuksi kumppaniksi, kannattaa miettiä koko suhteen järkevyyttä.
Kuitenkin, Rosa Meriläisen kolumni oli täyttä asiaa. Tyttökaverit ovat monille naisille tärkein tukiverkosto ja heidän kanssaan vietetty aika tuo arkeen kauan kaivatun henkireiän. Kontekstista irrotettuna “miehiä tulee ja menee” kuulostaa tietenkin karulta, mutta en henkilökohtaisesti tunne ketään aikuista ihmistä, joka lähtisi suhteeseen tällaiselta pohjalta.
Itselläni on muutama hyvä ja pitkäaikainen naispuolinen ystävä. Heidän kanssaan olemme kokeneet ensirakkaudet, sydänten särkymiset, nuoruuden epävarmuuden, puuduttavat matikantunnit, opiskeluvuosien villit bile-illat ja hauskat yhteiset reissut lämpöön – ja viimeisimpinä lastemme syntymät. Heidän kanssaan minun on luonnollista olla, enkä vaihtaisi heitä pois mistään hinnasta.
Siksi en haluakaan ajatella, että yhteinen aika tyttöjen kesken olisi jotenkin mieheltäni pois. Pikemminkin mieheni taitaa odottaa niitä hetkiä, kun olen saanut naurettua itseni väsyneeksi ja purettua sydäntäni. Tyttökaverini tekevät näin hänenkin arjesta helpompaa.
On tärkeätä ymmärtää kuitenkin arjen olevan arkea. Jos tyttökaverit muuttaisivat keskenään asumaan saman katon alle, ennen pitkään jotkut piirteet alkaisivat nyppiä – kuten ketä tahansa 😉
Näillä sanoilla mukavaa viikonloppua sinne! 🙂
